Olutkin suojaa sydäntä?
Tuopillinen huurteista olutta saattaa olla sydämelle yhtä hyväksi kuin lasillinen punaviinia, arvioidaan tuoreen British Medical Journal -lehden artikkelissa. Englantilaisten ja tsekkien yhteistutkimuksessa havaittiin, että oluen tai kaksi päivässä nauttivilla miehillä oli pienempi riski saada sydäninfarkti kuin reilummin juovilla tai absolutisteilla. Tutkijat uskovat, että varsinainen sydäntä suojaava tekijä alkoholijuomissa onkin etanoli, eikä niinkään jotkin yhdisteet tietyissä juomissa, kuten antioksidantit punaviinissä.
Päivittäin tai lähes päivittäin olutta kohtuullisesti siemailevilla miehillä oli 62 prosenttia pienempi riski saada sydäninfarkti kuin täysin raittiilla. Pienen riskin ryhmään lukeutuivat ne, jotka joivat viikossa neljästä yhdeksään litraa olutta. Toisaalta päivittäisten olutannosten kasvaessa yli kahden, myös sydänkohtauksen riski kasvoi.
Oluen terveellisyyttä testaavaan tutkimukseen osallistui noin 900 iältään 25-64 -vuotiasta miestä. Heistä parilla sadalla oli aiemmin todettu sydäninfarkti. Tutkimus tehtiin Tsekkien tasavallassa, jossa olut on sosiaaliluokasta riippumatta kaikista alkoholijuomista suosituin. Puhdasta alkoholia miehet kuluttivat keskimäärin 148 grammaa viikossa ja tämä määrä kertyi lähes 90 prosenttisesti oluesta. (Finfood)
Lähde: BMJ 2000;320:1378-1379.
Uusimmat
-
06:29
Oluentuoksuinen nostalgiapala! Näin Hjallis Harkimo rehenteli Nordiksen uumenissa 1997 – tänne Jokerit nyt palaa
-
06:20
Asiantuntija varoittaa sairaaloiden tulevaisuudesta: "Tämä on riski, joka pitäisi ottaa todella vakavasti"
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
Lataa lisää