Pitkänmallisen olohuoneen takaosa piti rauhoittaa parivuodetta varten. Varsinaista väliseinää ei haluttu tehdä, sillä nurkasta olisi tullut kovin pimeä. Ari suunnitteli ratkaisuksi keskeltä avoimen tilanjakajan. Alaosa verhoiltiin noin metrin korkeuteen toiselta puolelta valkoiseksi kuultolakatuilla vanerilevyillä, katonrajaan tuli parinkymmenen sentin korkuinen kappa ja siinä välissä on tarpeen mukaan sivuun vedettäviä sermejä. Keskelle pantiin kaksi vaakalautaa, jotka muodostavat pystypuidensa kanssa käyttökelpoisen säilytyslokerikon. Tämä on oivallinen ratkaisu senkin takia, että taakse jäävä tila on varsin ahdas eikä varsinaisille yöpöydille jäänyt tilaa.
Sermit ripustettiin verhokiskoon. Niiden kehykset valmistettiin rimoista, joiden väliin pingotettiin sopiva, sievä kangas. Kehysten alaosaa ohjaavat aivan tavalliset naulat, jotka kulkevat alapuolella olevan laudan pintaan sirkkelillä ajelluissa urissa.
Tilanjakajan alustana oli uiva parketti. Turvallisin ratkaisu oli siis kiinnittää alajuoksu siihen elastisella liimamassalla, joka mahdollistaa parketin elämisen. Seinään kiinnitettiin pystypuu, jonka yläpää mitattiin keskelle tulevan ylemmän vaakalaudan – siis tuon edellä mainitun, lokerikon yläpintana toimivan, yläpinnaltaan uritetun laudan – alapinnan tasalle.
Yläjuoksu propattiin kattoon ja toinen, keskelle huonetilaa tuleva – itse asiassa koko rakennelman jäykistävä, täsmälleen katon ja lattian väliin mitoitettu – pystypuu kiinnitettiin ylä- ja alajuoksuun pitkillä ruuveilla. Näkyviin jäävät laudan osat oli petsattu jo valmiiksi kirsikanvärisiksi.
