Olli Saarelan ulosotot kasvaneet reippaasti

Elokuvaohjaaja Olli Saarelalta karhutaan ulosotossa yli 60 000 euroa.

Vuoden 2011 helmikuussa MTV3.fi uutisoi elokuvaohjaaja Olli Saarelan ulosottoveloista. Silloin Saarelalla oli ulosotossa 11 000 euroa. Helsingin ulosottovirastosta saatu todistus ohjaajan ulosottorekisteristä kertoo, että ulosottotilanne on kasvanut melkoisesti. Nyt saatavia on yhteensä 61 800 euron edestä.

Saatavat koostuvat muun muassa veroista, sakoista, pysäköintivirhemaksuista ja muista yksityisoikeudellisista saatavista. Lisäksi Saarelalta karhutaan yli 8 000 euron elatusapumaksua. Suurin yksittäinen summa on 11 000 euron yksityisoikeudellinen saatava. Viimeisimmät merkinnät ovat tämän vuoden huhtikuulta.

Tiedot perustuvat 21.5.2012 Helsingin ulosottovirastosta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat