Oletko varautunut poikkeusoloihin? Kotivara voi pelastaa kriisitilanteessa – "Pahin skenaario on pitkä sähkökatko"

Miten varautua poikkeustilanteisiin? 8:38
Pitkä sähkökatkos voi poistaa monet yhteiskunnan toiminnot kokonaan käytöstä, juoksevasta vedestä lämmitykseen.

Suomalaisten varautumisessa poikkeustilanteisiin on parantamisen varaa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön johtaja Karim Peltonen kertoo, että nykypäivänä pahin skenaario on luultavasti pitkä ja laaja sähkökatko.

– Pitkät sähkökatkot vaikuttavat oikeastaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, hän toteaa.

Suomalaisia suositellaankin varautumaan niin, että pystyisi pärjäämään kolme vuorokautta omillaan. Omavara tulee tarpeeseen ruuan osalta myös sellaisissa tapauksissa, kun on vaikka vuonteen omana influenssan vuoksi tai lumen saartamana.

Peltonen kertoo, että omavaran tarkoituksena on, että valtaosa ihmisistä voi elää turvautumatta viranomaisten apuun, jolloin viranomaistoiminta voidaan kohdistaa haavoittuvimmassa asemassa olevien suojelemiseen.

72 tunnin aikana tarkoitus olisi, että siinä ajassa viranomaiset saisivat asiat jälleen toimimaan.

Videolla Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Karim Peltonen ja Marttaliiton kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä kertovat, mitä poikkeustilanteissa selviämiseksi tarvitaan, ja minkä suomalaiset monesti unohtavat. Esimerkiksi patteriradiot, valonlähteet ja lämpö unohtuvat monilta.

Kotivara kuntoon - löytyvätkö nämä asiat kodistasi? 7:55

Lue myös:

    Uusimmat