Mainos

Oksasen uutuus myy kuin häkä – Sofille huimia summia

Sofi Oksasen uusi romaani Kun kyyhkyset katosivat (Like) ehti elokuun myydyimmäksi kaunokirjaksi.

Oksasen teos ehti saada myydyimmän kaunokirjan tittelin, vaikka se julkaistiin kuun viimeisenä päivänä. Sijoitus myyntilistalla kertoo myös siitä, että kirjaa myytiin Suomessa runsaasti jo ennakkoon.

Oksanen tulee mitä luultavimmin saamaan mukavan tilin Kun kyyhkyset katosivat -teoksestaan. Oksasen uudesta kirjasta on otettu historiallisen suuri ensipainos, 100 000 kappaletta. Kirjailijaliitosta vahvistetaan MTV3.fille, että keskimäärin kirjailijat saavat myydyistä kaunokirjallisista teoksista noin kolme euroa kappaleelta, joten näin ollen Sofi voi ensipainoksen myynnillä tienata ainakin huimat 300 000 euroa

Kotimaisen kaunokirjallisuuden toiseksi ostetuin opus oli Leena Lehtolaisen dekkari Paholaisen pennut (Tammi). Kolmoseksi sijoittui Tuomas Kyrö teoksellaan Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (WSOY).

Käännetyn kaunokirjallisuuden myydyin oli elokuussa Camilla Läckbergin dekkari Majakanvartija (Gummerus).

Kansainvälisen kohun nostanut E.L. Jamesin eroottinen Fifty Shades - Sidottu (Otava) oli puolestaan elokuun ostetuin pokkari Suomessa.

(MTV3–STT)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja