Ojasen ennätysjahti päättyi sairaalareissuun

Janne Ojanen, kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Janne Ojanen, kuva: Heikki Saukkomaa/LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 15.11.2008 21:35(Päivitetty 15.11.2008 21:38)

Jääkiekon SM-liigassa pelaava SaiPa juhlisti 60-vuotispäiväänsä kukistamalla kotonaan Tapparan 4-0 (2-0, 0-0, 2-0). Tapparan kaatajat olivat kaksi maalia tehnyt Shayne Toporowski ja ensimmäisen kerran tällä kaudella nollan pitänyt maalivahti Iiro Tarkki.

SaiPa ja Tappara kohtasivat jo kolmannen kerran tällä kaudella. Tappara vei pelillisesti ottelua kaksi ensimmäistä erää, mutta tehoja ei löytynyt. SaiPalla oli maalien teossa tuuriakin. kotijoukkueen sytytti maalintekoon Elmeri Kaksosen kiekonriisto alivoimalla ja siitä syöttö maalin tehneelle Eetu Holmalle.

- Siitä se lähti rullaamaan. Kiitos, että pyörivät vain siellä kulmissa enemmän kuin maalin edessä, ynnäili kaksi syöttöpistettä tehnyt Kaksonen.

SaiPan maalilla Iiro Tarkki parantaa koko ajan. Nyt tuli 43 torjuntaa ja pitkään odotettu nollapeli.

- Hän kuuluu Suomen maalivahtien eliittiin noilla torjunnoillaan, Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen tunnusti.

Saarinen harmitteli, kun ei jäänyt mitään tältä vierailulta.

- Hallinta ei riitä. Tehokkuus puuttui tänään. Ylivoimalla puolustettiin huonosti, mutta ei hävitty huonolle joukkueelle, totesi Saarinen.

Ojanen loukkaantui

Tappara sai kesken ottelun murheita ketjukoostumuksiin, kun keskushyökkääjä Janne Ojanen kaatui kätensä päälle ja joutui jättämään kaukalon. Käsi lastoitettiin ja kuvataan myöhemmin. Ojanen on kahden pisteen päässä SM-liigan kaikkien aikojen piste-ennätyksestä.

- Siinä meni sentteriosasto sekaisin, kun vielä Tomi Peltonenkin loukkaantui heti seuraavassa vaihdossa, harmitteli Saarinen.

SaiPan päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli juhlapäivän päätökseen tyytyväinen.

- Tämä oli koko SaiPa-perheen yhteinen voitto 60-vuotisjuhlalle. Tämä edustusjoukkue antoi voitolla kermaa juhlakakun päälle. Iiro Tarkki piti meitä pystyssä pitkissä Tapparan pyörityksissä, Selin sanoi.

SaiPa-Tappara 4-0 (2-0, 0-0, 2-0)

1. erä: 7.59 Eetu Holma (Elmeri Kaksonen) 1-0 av, 13.51 Shayne Toporowski (Dmitri Nabokov-Pauli Levokari) 2-0.

Jäähyt: 6.04 Simo Mälkiä S 2 min, 11.02 Levokari S 2 min.

2. erä: Maaliton.

Jäähyt: 28.42 Miska Kangasniemi T 2 min, 31.08 Levokari S 2 min, 39.04 Jarkko Immonen S 2 min, 49.04 Niclas Lucenius T 2 min.

3. erä: 50.11 Toporowski (Nabokov-Immonen) 3-0, 57.51 Joni Yli-Torkko (Kaksonen) 4-0 tm.

Jäähyt: 45.41 Jussi Halme T 2 min, 58.22 Lucenius T 2+2 min (kärsi Halme).

Jäähyt yhteensä: SaiPa 4x2 min=8 min, Tappara 5x2 min=10 min.

Torjunnat: Iiro Tarkki S 15+14+14=43, Harri Säteri T 8+9+13=30 poissa 57.16-57.51.

Tuomarit: Jukka Hakkarainen-Tom Laaksonen (Aaro Brännare-Henri Tukia).

Yleisöä 4 323

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Tappara