Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) uskoo parhaillaan eduskunnassa olevan terrorismilain hillitsevän ääriliikkeiden liikehdintää Suomessa.
Parhaillaan perustuslakivaliokunnassa lausunnolla olevan lakihankkeen myötä terrorismirikokseen kouluttautuminen tulee rangaistavaksi. Myös terrorismin rahoittamisen rangaistavuutta laajennetaan.
– Se lakiesitys, joka eduskunnassa on nyt vireillä, on äärimmäisen tärkeä. Sillä halutaan estää se, että lähdetään Syyriaan, Afganistaniin tai muualle kouluttautumaan sitä varten, että pystytään sen jälkeen tekemään terrorismirikoksia.
Henriksson uskoo, että uusi laki antaa eväät pärjätä pitkällekin terrorismin torjunnassa. Uusia lakihankkeita ei oikeusministeriössä ole vireillä.
– Tällä hetkellä edistetään niitä toimenpiteitä, joihin on jo ryhdytty ja sitten katsotaan, onko tarvetta toisenlaisiin toimenpiteisiin myös.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) esitti eilen MTV Uutisten haastattelussa, että oikeusministeriössä pitäisi selvittää esimerkiksi taistelualueille matkustamisen kriminalisointi. Henriksson ei ajatukselle lämpene.
– Se on vähän hankalampi asia, koska silloin puhutaan siitä, että rajoitetaan ihmisten liikkumavapautta. Ja kuka sitten seuraisi, kuka matkustaa minnekin? Mutta tästä varmasti kannattaa keskustella ministeri Räsäsen kanssa vähän tarkemmin, että miten tämä toimisi käytännössä, kuka valvoisi ja mistä tässä on kyse.
Sisäministeri Räsänen pohti eilisessä haastattelussa myös mahdollisuutta ottaa kansalaisuus pois sellaisilta sotatoimiin osallistuneilta henkilöiltä, joilla on kaksoiskansalaisuus. Myös passin takavarikointi Britannian tapaan on noussut esille keinona rajoittaa taisteluihin lähtöä.
– Meidän täytyy koko ajan seurata, mitä maailmassa tapahtuu. Minun mielestäni meidän on syytä harkita myös tällaisia toimenpiteitä, mutta nämä asiat kuuluvat ministeri Räsäsen tontille ja se on hänen asiansa esittää niitä hallitukselle.
Uusimmat
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:17
Medvedev: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
09:52
Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta
-
09:51
Sari Essayah: Hallitus on kasassa ennen juhannussaunaa – kertoo, mikä jouduttaisi asioiden etenemistä
-
09:26
Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova HBO-dokumentti paljastaa ministereiden väliset rajut väännöt: "Supervaikeaa"
-
09:15
Niina Kuhdan ja Jussi-rakkaan hääkuvat julki – tältä näytti hääpukuyrittäjän upea morsiuspuku
-
09:09
Hirvi hyppäsi ikkunan läpi asuntoon Keravalla
-
09:00
Lähde: Turkkilaisjätit Huuhkajat-tähden perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"
-
08:57
Tutkimus: Osatyökyvyttömyysetuudet tuovat työuraan useita lisävuosia
-
08:38
40 000 ihmistä on vaarassa jäädä Kahovkan padon tulvan alle
-
08:36
Mary luuli vessanpönttöön pudonneen sormuksen kadonneen iäksi – 13 vuotta myöhemmin sattuma puuttui peliin: "Harvinainen tapaus"
-
Lataa lisää