Tuomion mukaan pojalla ei aseen osien perusteella voitu katsoa olleen hallussa välinettä, joka soveltuisi käytettäväksi törkeässä rikoksessa.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi 17-vuotiaan pojan syytteen kouluampumisen valmistelusta Pirkanmaalla.
Syyttäjä vaati pojalle vähintään vuoden mittaista ehdollista vankeusrangaistusta muun muassa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Syyttäjän mukaan poika oli valmistanut konepistoolia käytettäväksi kouluampumisessa.
Tapahtumat ajoittuivat tämän vuoden tammikuuhun. Poika otettiin kiinni tammikuun lopulla, ja hän oli vangittuna helmikuun alkupuolelle asti.
Käräjäoikeuden mukaan poika oli valmistanut ohjeiden mukaisesti konepistoolin ala- ja ylärungon.
Lisäksi hän oli puheissaan ja viesteissään kirjoittanut sekä virkavaltaan että väkijoukkoihin kohdistuvasta väkivallasta, tuomiossa sanotaan.
Oikeuden mukaan pojan ikätoverit olivat olleet huolissaan tämän suunnitelmista valmistaa ase, ja joku porukasta oli ilmoittanut pojasta poliisille. Näin poliisi pääsi pojan jäljille.
Syytetty: Asiatonta vitsailua ja uhoamista
Poika myönsi valmistaneensa konepistoolin osia, mutta kiisti valmistelleensa kouluampumista.
