Mika Kaurismäki kehuu vuolaasti Ada Kukkosta.
Vasta 21-vuotias Ada Kukkonen näyttelee Tie pohjoiseen -elokuvassa yhtä päärooleista. Suomalaisnäyttelijä pääsi heti näyttämään taitonsa Hollywoodissakin näytelleen Samuli Edelmannin kanssa. Nuori näyttelijälupaus joutui heti jännittävän paikan eteen, sillä hän esiintyi kiihkeässä intiimikohtauksessa Edelmannin kanssa.
Nuori näyttelijä teki vaikutuksen elokuvan ohjanneeseen Aki Kaurismäkiin. Koekuvausten kautta elokuvaan päässyt Kukkonen saa runsaasti kehuja menestyksekkäältä suomalaisohjaajalta. Kaurismäki vertaakin häntä jopa menneiden vuosikymmenten seksisymboliin.
– Ada on todella hyvä näyttelijä. Hän joutui tekemään erilaisen roolin kuin hän itse on. Hän suoriutui tosi hienosti. Kuten sanottu, hän on kuin Suomen Brigitte Bardot. Hän varmasti kantaisi oman elokuvankin, Kaurismäki ylistää MTV3.fille Tie pohjoiseen -elokuvan pressitilaisuudessa.
Kaurismäki uskoo, että nuorella suomalaislupauksella riittää rahkeita pitkään uraan.
– Ada on sellainen, että kamera pitää hänestä. Hänellä on sellainen presenssi, jota ei voi edes harjoitella. Sitä joko on tai ei. Hänellä on ehdottomasti sitä, Kaurismäki kehuu.
(MTV3)