Odotettu Jussi-gaala alkaa pian – kohuohjaaja Aku Louhimiestä ei näkynyt punaisella matolla

Kolmessa Jussi-kategoriassa ehdolla oleva Aku Louhimies ei saapunut gaalan punaiselle matolle. 

Kotimaisen elokuva-alan Jussi-palkinnot jaetaan tänään perjantaina 23. maaliskuuta Helsingin Merikaapelihallilla.

Jussi-gaala nähdään suorana lähetyksenä Kaapelitehtaan Merikaapelihallista MTV3-kanavalla ja Katsomossa perjantaina 23.3. klo 20.00–22.00.

Palkintojen lisäksi gaalassa mielenkiinto kohdistuu itse myös siihen, miten ohjaaja Aku Louhimieheen liittyvä kohu näkyy tapahtumassa.

Yle kertoi maanantaina, että useat Louhimiehen alaisuudessa työskennelleet naisnäyttelijät syyttävät tätä alistavien ja nöyryyttävien metodien käyttämisestä. Miehen ohjaama Tuntematon sotilas on saanut kymmenen Jussi-ehdokkuutta. Louhimies itse on ehdolla kolmessa kategoriassa, muun muassa parhaasta ohjauksesta.

Gaalan punaisella matolla nähtiin elokuvassa Rokan roolin näyttelevä Eero Aho, mutta ei ohjaaja Louhimiestä.

Lue myös:

    Uusimmat