Odotatko pakettia ulkomailta? Postin uudistukset voivat aiheuttaa päivien viiveitä pakettitoimituksiin

Uudet viranomaismääräykset ovat pakottaneet postin uudistamaan palvelujaan, mikä on aiheuttanut usean päivän viiveitä ulkomailta saapuvien lähetysten toimituksissa. 

Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasojan mukaan uudet määräykset ovat pakottaneet postin tekemään tietojärjestelmä- ja varastointimuutoksia. 

– Nykyään kaikkien EU:n ulkopuolelta saapuvien pakettien sisältö pitää varmentaa yksilöllisillä luennoilla. 

– Uudet luennat ja tietojärjestelmät eivät ole toimineet niin hyvin kuin odotimme, jonka vuoksi aiemmin koneellisesti eteneviä paketteja joudutaan käsittelemään manuaalisesti. 

Uudistusten myötä posti on päättänyt keskittää toimintaansa. 

Ulkomailta saapuvien pakettien käsittelypaikka on kevään aikana siirretty Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydestä postin logistiikkakeskukseen.

Henkilökuntaa lisätty

Pakettitoimituksiin liittyviä ongelmia, ja niiden aiheuttamaa ruuhkautumista, on pyritty paikkaamaan henkilökuntaa lisäämällä. 

Ainasojan mukaan ongelmat pyritään selvittämään pääsiäisen aikana. 

– Pyydän, että maltetaan odottaa vielä muutaman päivän ajan. Jos pääsiäisen jälkeen paketeista ei ole vieläkään minkäänlaista tietoa, kannattaa soittaa meidän asiakaspalveluun. 

Maailman koronavirustilanne ja lisääntynyt verkkokauppatilausten määrä, eivät ole aiheuttaneet Suomen sisäiseen postiliikenteeseen ongelmia. 

Lue myös:

    Uusimmat