Viranomaislähteiden mukaan Yhdysvallat on lähettämässä aseita Ukrainaan.
Yhdysvallat on lähettämässä Ukrainaan tykistöammuksia ja rakettiohjuksia, kertoo Reuters.
Asiasta Reutersille kertovat kaksi nimettömänä pysyvää viranomaislähdettä.
Lähteiden mukaan Ukrainaan toimitetaan 155 millimetrin tykistöammuksia ja GMLRS-ohjuksia. Viranomaislähteet eivät ole kertoneet, minkä suuruisista lähetyksistä on kyse.
Viime viikolla Yhdysvallat kertoi, että maa keskeyttää osan edellisen hallinnon aikana luvatuista aseiden ja ammusten toimituksista Ukrainaan. Päätöstä perusteltiin Yhdysvaltain omien varastojen ehtymisellä.
Asiaan tuli kuitenkin nopeasti muutos, sillä vain vajaan viikon kuluttua ilmoituksesta, Trumpin mukaan Yhdysvallat aikookin lähettää lisää aseita Ukrainaan.

