Nyt se on varmaa: Alkoholijuomayhtiöt Altia ja Arcus yhdistyvät

Suomalaisen Altian ja norjalaisen Arcuksen yhdistyminen on varmistunut, sillä yhtiöt ovat saaneet kaikki tarvittavat viranomaisluvat.

Altian mukaan kilpailuviranomaisten edellytysten mukaisesti yhtiöt ovat myyneet useita alkoholijuomabrändejä ruotsalaiselle Galatealle.

Altian ja Arcuksen sulautumisen on määrä toteutua syyskuun loppuun mennessä. Sulautuneen yhtiön nimeksi tulee Anora. Altia ja Arcus kertoivat yhdistymisaikeesta viime syyskuussa.

Altian osakkeenomistajat saavat 53,5 prosentin enemmistön Anorasta.

Altia kertoo, että Galatea on suostunut ostamaan Altian akvaviittibrändit Skåne Akvavitin, Hallands Fläderin ja Brøndumsin sekä konjakkibrändi Grönstedtsin. Arcus myy puolestaan akvaviittibrändi Akevitt Spesialin ja väkevien alkoholijuomien brändit S.P.R.T.:n ja Dworekin.

Altia ja Arcus ovat lisäksi sitoutuneet tuottamaan Galatealle siirtymäajan palveluita kolmen vuoden ajan.

Myynnit eivät sisällä tuotantolaitteistoja, toimitiloja tai työntekijöitä.

Molemmilla yhtiöillä vahva asema pohjoismaisilla markkinoilla

Suomen, Norjan ja Ruotsin kilpailuviranomaiset asettivat ehtoja Altian ja Arcuksen yrityskaupalle. Kilpailuviranomaiset edellyttivät toukokuussa, että yhtiöt myyvät tukun brändejään.

Altia kertoi tuolloin, että myyntineuvottelut olivat vireillä useiden ostajaehdokkaiden kanssa

.Molemmilla yhtiöillä on ollut vahva asema pohjoismaisilla alkoholimarkkinoilla. Altia toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla.

Arcus on puolestaan maailman suurin akvaviitin tuottaja. Sillä on myös vahvat markkina-asemat viinien ja väkevien alkoholijuomien pohjoismaisilla markkinoilla.

Lue myös:

    Uusimmat