”Nyrkkeily on menettänyt hyvän miehen” – koronavirus vei Eddie Cottonin hengen

Maailman arvostetuimpiin nyrkkeilytuomareihin urallaan lukeutunut Eddie Cotton, 72, on kuollut koronaviruksen seurauksena. WBC-liitto kertoo asiasta verkkosivuillaan.

IBF-liiton johtotehtävissä toiminut Cotton oli kärsinyt keuhkokuumeesta, ja hänellä oli todettu koronavirustartunta. Yhdysvaltalaislegenda oli ollut hoidettavana kotikaupungissaan New Jerseyssä sijainneessa sairaalassa noin kahden viikon ajan, kunnes hän kuoli perjantaina.

Cotton työskenteli nyrkkeilytuomarina vuosina 1992–2014, ja hänet muistetaan muun muassa Lennox Lewisin ja Mike Tysonin välisen MM-ottelun tuomitsemisesta 2002. Taisto päättyi Lewisin tyrmäysvoittoon.

– Surullisia uutisia. Nyrkkeily on menettänyt hyvän miehen koronavirukselle. Yksi maailman tunnetuimmista ja kunnioitetuimmista tuomareista, minkä lisäksi Eddie Cotton oli myös yksi lajimme mukavimmista ihmisistä, nyrkkeilypromoottori Lou DiBella kirjoitti Twitterissä.

Lue myös:

    Uusimmat