Nusut ja liberaalit yhdistyivät

Kaksi pienpuoluetta, nuorsuomalaiset ja liberaalinen kansanpuolue, yhdistyvät. Puolueet allekirjoittivat periaatesopimuksen asiasta tänään Helsingissä. Käytännön yhdistämistoimet on tarkoitus tehdä kevään eduskuntavaalien jälkeen. Silloin myös ratkaistaan uuden puolueen nimi.

Yhdistetyn puolueen ensimmäinen puoluekokous pyritään pitämään viimeistään ensi elo- tai syyskuussa. Sitä ennen puolueet kampanjoivat jo yhdessä tulevissa eduskuntavaaleissa ja muodostavat yhteisiä vaaliliittoja. Puolueiden puheenjohtajat Risto Penttilä (nuors.) ja Altti Majava (lib.) suitsuttivat tapahtuman historiallisuutta yhteisessä tiedotustilaisuudessaan.

-Suomalaisen liberalismin koko perinne kootaan nyt saman katon alle yhteiseen kotiin, Penttilä kuvaili. Puolueiden jäsenten suhtautumista yhdistämiseen oli selvitetty mielipidekyselyillä. Molemmissa noin 90 prosenttia vastanneista kannatti asiaa. Nuorsuomalaiset ilmoittaa jäsenmääräkseen hieman yli 600. Liberaalien jäsenmaksurekisterissä on runsaat pari tuhatta nimeä. Nuorsuomalaisilla on nykyisessä eduskunnassa kaksi edustajaa: Penttilä ja Jukka Tarkka.

Liberaaleilla oli viimeksi edustaja edellisessä eduskunnassa ja sitä ennen edellisen kerran vaalikaudella 1979-83 neljä edustajaa. Edelliseen eduskuntaan liberaalien listoilta ainoana valittu Tuulikki Ukkola oli aluksi sitoutumaton, mutta hän otti kesken kauden liberaalien jäsenkirjan. Viime eduskuntavaaleissa liberaalien ehdokkaat keräsivät noin 16 000 ääntä (0,6 pros.) ja nuorsuomalaiset noin 78 000 ääntä (2,8 pros.).
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat