Aina kun 84-kiloisten Kim-Jussi Nurmela oli matolla, niin siellä tapahtui. Valitettavasti vain 28-vuotias nurmolainen oli itse heitettävänä kahdessa viimeisessä ottelussaan. Pronssia oli tarjolla, mutta viides sijakin MM-kisoissa on erinomainen suoritus.
Nurmelan pystypaini on todella vauhdikasta, mutta junttaheitotkin lähtevät nurmolaiselta voimanpesältä ilmavasti. Pronssiottelussa vastassa ollut Iranin Saman Tahmasebi voitti niukasti Nurmelan saaman varoituksen vuoksi ensimmäisen jakson tasapistein 3-3, mutta toisella jaksolla vastustajan juntta puri viiden pisteen arvoisesti ja ottelu oli ohi.
- Varsinkin juntan puolustamisessa on selvästi parantamisen varaa. Tyytyväinen täytyy silti olla viidenteen sijaankin. Vähän negatiivinen maku jäi kuitenkin, kun enemmänkin oli tarjolla, pitkän loukkaantumisen jälkeen painihuipulle palannut opetusupseeri myönsi.
- Korokkeella olisi ollut kiva olla, Nurmela hymähti.
Olympiavoittaja Jouko Salomäen valmennettava oli selvästi kevyin painija 84-kiloisissa. Vastustajat olivat suunnilleen puolta päätä 172-senttistä Nurmelaa pidempiä.
-Tässä sarjassa nyt pysyn, kun nähtiin että terveenä on mahdollisuuksia ihan maailman huipulle, tuumi Nurmela, jonka sanoille on pontta. Mies voitti muun muassa aivan näytöstyyliin 4-3, 6-0 kevään EM-kisojen voittajan, Puolan Artur Michalkiewiczin. Toinen jakso ei ehtinyt vanheta kuin minuutin ja kuusi sekuntia, kun puolalainen lensi viiden pisteen junttaheitosta.
-Välillä lensivät muut ja välillä minä. Loppua kohden huononi, myönsi Nurmela, jota Turkin kaksinkertainen maailmanmestari Nazmi Avluca pöllytti korkealta ja kovaa pistein 8-0, 6-0.
Hietaniemi jäi ilman palkkaa
96 kilon sarjan Rami Hietaniemi poistui MM-hallista hiljaisena miehenä jo aamutuimaan, kun Yhdysvaltain Justin Ruiz oli voittanut nurmolaisen 2-0 (1-1, 2-0). Hietaniemeltä (23) toivottiin jo jonkinlaista menestystä Kiinassa, sillä plakkarissa on viime ajoilta kovia voittoja.
- Kyllä syö miestä. Ihan kuin olisi tehnyt oikein paljon töitä ja sitten jää ilman palkkaa. Voitin amerikkalaisen kaksi vuotta sitten Vantaan cupissa, mutta nyt se paini ihan eri tavalla. En saanut millään matossa sormia sen alle, ja siinä menivät mahdollisuudet, pettynyt Hietaniemi myönsi.
Päävalmentajalta sapiskaa
Päävalmentaja Mikael Lindgren oli sekä tyytyväinen että tyytymätön. Tyytyväisyys tietenkin tiedetään, mutta tyytymättömyyden syyt on syytä mainita. Ne ovat Jani Haapamäki (55 kg), Jani Hermansson (60 kg), Matti Kautto (66 kg) ja Hietaniemi, yhden ottelun miehet.
- Odotin kevyiltä kavereilta enemmän. Toisaalta MM-kisoissa Aasian maista tulee jatkuvasti todella kovia kavereita, joten niissä sarjoissa taso on kova. Tavoite oli mitali ja kaksi pistesijaa; vähän siitä jäätiin, Pekingin olympialaisiin saakka ainakin jatkava päävalmentaja myönsi.
(MTV3-STT)