Nuorten auto suistui rajusti tieltä Mustasaaressa ja ajautui kymmenien metrien päähän pellolle – kaksi loukkaantui vakavasti

Nuoria kuljettanut henkilöauto suistui viime yönä tieltä Mustasaaren Riimalassa Pohjanmaalla. Onnettomuus tapahtui puolen yön aikaan.

Henkilöauton kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan suoralla tieosuudella.

– Ajoneuvo suistui rajusti tieltä pysähtyen vasta usean kymmenen metrin päähän pellolle, Pohjanmaan poliisi kuvailee tiedotteessan.

Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Kaikki autossa olleet loukkaantuivat ulosajossa ja heistä kahden vammat olivat vakavia. Kaikki autossa olleet olivat alle 20-vuotiaita. Auto vaurioitui tapahtumassa kauttaaltaan.

Tien pinta oli tapahtumahetkellä märkä, ja ajoneuvolla epäillään olleen liian suuri tilannenopeus. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös:

    Uusimmat