NST tasoitti naisten salibandyliigan finaalivoitot

NST, kuva: salibandyliiga.fi
NST, kuva: salibandyliiga.fisalibandyliiga.fi
Julkaistu 02.04.2006 21:01

Lappeenrannan NST tasoitti voitot 1-1:een naisten salibandyliigan loppuottelussa, kun se voitti toisessa kohtaamisessa kotonaan Tampereen Classicin 5-4 (2-1, 1-0, 2-3). Kotijoukkueen sankariksi nousi hyökkääjä Mia Alén, jonka kaksi maalia kolmannessa erässä veivät NST:n karkuun jo uhkaavasti rinnalle kirineeltä Classicilta.

Lauantaina Tampereella hävinnyt NST aloitti ottelun virkeästi, kun taas Classic pelasi erittäin passiivisesti. Alén ja Anu Skyttä veivätkin avauserässä kotijoukkueen jo 2-0-johtoon. Classicin Mari Ulmanen kavensi avauserän lopussa, mutta toisessa erässä Carina Kovanen vei NST:n jo 3-1-johtoon.

Kolmannessa erässä NST hukkasi otteensa ja hallinta siirtyi Classicille. Katriina Saarinen kavensi ensin 2-3:een ja Jenni Nikkanen tasoitti 3-3:een ennen kuin Alén teki ottelun ratkaisseet osumansa. Saarinen kavensi vielä ylivoimalla 4-5:een, mutta NST ja maalivahti Jonna Mäkelä kestivät loppuun asti.

NST:n kakkosvalmentaja Aki Saira ei myöntänyt, että kolmannen erän herpaantuminen olisi johtunut väsymyksestä.

- Mentaalipuolen hommia. Tarkoitus oli jatkaa kolmaskin erä samalla tavalla, mutta kokemuksen puute näkyy siinä, ettei jakseta vielä pelata koko 60 minuuttia. Ensi keskiviikon pelissä teemana onkin pitää peli koossa alusta loppuun, Saira sanoi.

Lauantaina pojan synnyttänyttä päävalmentaja Irina Peltolaa Classicin valmentajana tuurannut Pasi Peltola ylisti vastustajan vahvuutta ja kuvasi NST:n pelanneen ajoittain "mestaritason peliä". Classicin kahden erän vaisuuden hän arveli johtuneen taktisista asioista.

- Kyllä bussimatka painoi enemmän kuin jalat. Keskiviikoksi on keksittävä uusia metkuja, Peltola sanoi.

Ottelua seurasi naisten salibandyliigan ennätysyleisö, 677 katsojaa.

(MTV3-STT)