Manchester United kärsi lauantaina shokkitappion sarjajumbo Norwichille Englannin valioliigassa. Norwich kukisti valioliigan toisesta sijasta Arsenalin kanssa kamppailevan manchesterilaisseuran kotikentällään 2-0 (0-0).
Norwich siirtyi 1-0-johtoon 53. minuutilla, kun Dean Ashton puski David Bentleyn vapaapotkun ohi ManU:n maalivahti Tim Howardin.
Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Ashton järjesti Leon McKenzien tekopaikkaan, eikä tämä erehtynyt, vaan sijoitti ottelun loppunumeroiksi 2-0-kotivoiton.
Norwichille voitto oli elintärkeä, sillä sen asema sarjan hännillä ei ole kehuttava.
Birmingham nipisti pisteen Chelsealta
Chelsea joutui tyytymään lauantaina 1-1-tasapeliin kotiottelussaan Birminghamia vastaan Englannin valioliigassa.
Birmingham oli voiton syrjässä kiinni Walter Pandianin maalilla, mutta kotijoukkueen Didier Drogba onnistui tasoittamaan ottelun 82. minuutilla.
Ottelun lopussa kotijoukkue haki hurjasti voittomaalia, mutta Birminghamin puolustus kesti.
Mikael Forssell ei ollut Chelsean kokoonpanossa.
Sarjakakkosena oleva Arsenal voitti Robert Pires'n maalilla vieraissa Middlesbroughin, ja kärkikaksikon ero supistui 11 pisteeseen. Pelejä on kummallakin jäljellä vielä kuusi.
Englannin neljännestä paikasta ensi kauden Mestarien liigaan taistellaan yhä tiukasti. Sarjassa neljäntenä oleva Everton pelaa vasta sunnuntaina Crystal Palacea vastaan, mutta sen jahtaajista vain Bolton onnistui lauantaina kukistamalla kotonaan Fulhamin 3-1. Jussi Jääskeläinen pelasi voittajien maalissa.
Boltonin ero Evertoniin on lauantain jälkeen kaksi pistettä. Niiden väliin mahtuu Liverpool, joka pettyi Manchester Cityn vieraana. Atletico Madridista lainalla oleva Cityn hollantilaishyökkääjä Kiki Musampa iski ensimmäisen maalinsa manchesteriläisseuralle ottelun viimeisellä minuutilla. Sami Hyypiä istui koko pelin vaihtopenkillä.
Muista suomalaisista lauantaina pelasi vain Jonatan Johansson, joka tuli 2-4-vierastappiossa Portsmouthille kentälle 88. minuutilla.
Torstaina lonkkansa loukannut Antti Niemi oli myös sivussa. Niemen Southampton hävisi vieraissa Blackburnille 0-3, ja seuran taistelu putoamista vastaan vain kiihtyy.
Englannin valioliiga, lauantai:
Norwich - Manchester U 2-0 (0-0)
55. D. Ashton 1-0
66. McKenzie 2-0
Blackburn - Southampton 3-0 (1-0)
11. M. Gamst Pedersen 1-0
48. Oma maali 2-0
55. S. Reid 3-0
Bolton - Fulham 3-1 (2-0)
13. A. Okocha 1-0
33. K. Nolan 2-0
47. L. Boa Morte 2-1
52. S. Giannakopoulos 3-1
Chelsea - Birmingham 1-1 (0-0)
65. W. Pandiani 0-1
82. D. Drogba 1-1
Manchester C - Liverpool 1-0 (0-0)
90. K. Musampa 1-0
Middlesbrough - Arsenal 0-1 (0-0)
73. R. Pires 0-1
Portsmouth - Charlton 4-2 (2-2)
3. A. Yakubu 1-0
20. S. Stone 2-0
22. J. Fortune 2-1
45. D. Murphy 2-2
83. D. Kamara 3-2
90. L. Lua-Lua 4-2
Chelsea 32 25 6 1 62- 12 81 Arsenal 32 21 7 4 73- 33 70 Manchester U 32 19 10 3 48- 19 67 Everton 31 15 6 10 35- 33 51 Liverpool 32 15 5 12 44- 32 50 Bolton 32 14 7 11 41- 36 49 Middlesbrough 32 12 9 11 45- 43 45 Charlton 32 12 8 12 39- 48 44 Tottenham 31 12 7 12 38- 35 43 Aston Villa 31 11 8 12 37- 39 41 Manchester C 32 10 10 12 38- 36 40 Newcastle 30 9 11 10 41- 48 38 Birmingham 32 9 10 13 35- 39 37 Blackburn 32 8 12 12 28- 37 36 Portsmouth 32 9 7 16 37- 51 34 Fulham 31 9 6 16 37- 51 33 Southampton 32 5 12 15 34- 51 27 West Bromwich 31 5 12 14 30- 51 27 Crystal Palace 31 6 8 17 33- 50 26 Norwich 32 4 11 17 32- 63 23
(MTV3-STT-Reuters)