Norjan ulkoministeri: Pohjolasta ja Baltiasta viisumiton alue
Koko Pohjolasta ja Baltiasta voi aikaa myöten tulla viisumiton alue, uumoili Norjan ulkoministeri Björn Tore Godal tänään Tallinnassa. Godal oli sitä mieltä, ettei Euroopan unionin Schengen-yhteistyö estä Pohjolan maita ja Baltian maita poistamasta viisumipakkoa.
Viron ja Norjan välinen sopimus viisumeista luopumisesta voidaan Godalin mukaan allekirjoittaa jo lähiaikoina. Aikaisemmin Norjalla on ollut vastaava sopimus vain Liettuan kanssa.
Viron ulkoministeri Toomas Hendrik Ilves ja Godal allekirjoittivat tänään sopimuksen pakolaisten palauttamisesta. Keskusteluissa olivat esillä myös Itämeren alueen turvallisuuskysymykset ja yhteistyö kansainvälisissä järjestöissä.
Norjan ulkoministeri piti mahdollisena lisätä talousyhteistyötä Baltian maiden kanssa. Norja otti esille norjalaiskaasun toimitukset Baltiaan. Godal kertoi, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkoministerikokous pidetään Norjassa syyskuussa.
(STT-NTB-ETA)
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää