Norja otti kolmoisvoiton vapaan hiihtotavan 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa lauantaina. Kerttu Niskanen oli parhaana suomalaisena neljäs. Kisa oli naisten osalta Sotshin olympialaisten viimeinen.
Kisasta muodostui norjalaisten keskinäinen taisto jo hyvissä ajoin, kun Marit Björgen, Therese Johaug ja Kristin Störmer Steira karkasivat muilta. Kolmikon keskinäinen paremmuus selvisi aivan loppuvaiheilla, kun ensin Steira putosi matkasta ja Björgen ravisteli Johaugin niskastaan.
Björgen voitti olympiakultaa ajalla 1:11.05,2, josta Johaug jäi 2,6 sekuntia. Steira kuittasi pronssia.
Kukaan kärkikolmikosta ei vaihtanut kisan aikana suksia, vaikka kahteen varikkokäyntiin oli sääntöjen puitteissa mahdollisuus. Kaikki suomalaiset sen sijaan vaihtoivat, Roponen ja Saarinen peräti kahdesti.
Niskanen ja Krista Lähteenmäki vaanivat kärjen tuntumassa kisan alkuvaiheilla ja pysyttelivät pitkään pääryhmän mukana taistelussa neljännestä sijasta. Nelossija vaikutti karkaavan käsistä 20 kilometrin varikkokäynnin yhteydessä, mutta Niskanen kuroi puolen minuutin etumatkan kiinni ja päihitti Tshekin Eva Vrabcova-Nyvltovan loppusuoralla.
Lähteenmäki sijoittui lopulta 18:nneksi. Aino-Kaisa Saarinen jäi 21:nneksi ja Riitta-Liisa Roponen 26:nneksi. Sairasteluista kärsinyt Ruotsin Charlotte Kalla sippasi täysin ja jäi yli viiden minuutin päähän kärjestä. Puolan Justyna Kowalczyk keskeytti.
Sotshi: Naisten 30 km (v):
1. Marit Björgen, Norja 1:11.05,2 2. Therese Johaug, Norja +2,6 3. Kristin Störmer Steira, Norja +23,6 4. Kerttu Niskanen +1.21,7 5. Eva Vrabcova-Nyvltova, Tshekki +1.21,9 6. Aurore Jean, Ranska +1.22,3 7. Coraline Hugue, Ranska +1.24,3 8. Emma Wiken, Ruotsi +1.26,4 9. Seraina Boner, Sveitsi +1.29,8 10. Laura Orgue, Espanja +1.32,1 ... 18. Krista Lähteenmäki +2.32,4 ... 21. Aino-Kaisa Saarinen +2.47,3 ... 26. Riitta-Liisa Roponen +3.46,4 ... 34. Charlotte Kalla, Ruotsi +5.13,3
Niskanen nousi vaihtosuksillaan – "Onneksi matka ei loppunut kesken"
Aikku yllätti itsensäkin – "En olisi uskonut"
Roposen olympiauralle tunteikas päätös
Roponen muistelee kultavuosiaan – "Olihan se aikamoinen joukkue"