Norjalaislehti kertoo uusia tietoja Anne-Elisabeth Hagenin murhatutkinnasta: miljonääripariskunnan kodista löytyi verijälkiä

Norjalaislehti Dagbladetin mukaan poliisi on löytänyt veriroiskeita, kengänjälkiä ja nippusiteitä norjalaismiljonääri Tom Hagenin kotoa. Hagenin epäillään liittyvän vuonna 2018 kadonneen vaimonsa henkirikokseen.

Lehti kertoo, että Norjan poliisi on tutkinut Hagenin pariskunnan taloa yhteensä yli kahden kuukauden ajan mahdollisten todistusaineistojen varalta. Talosta on jo aiemmin kerrottu löytyneen muun muassa nippusiteitä ja kengänjälkiä. Tuoreiden lehtitietojen mukaan viranomaiset ovat kuitenkin tutkimustensa aikana löytäneet talosta myös pieniä verijälkiä sekä asunnon kylpyhuoneesta että aulasta. Veri kuuluu lehtitietojen mukaan miljonääri Tom Hagenille

Dagbladet kertoo, että poliisin mukaan verijäljet olisivat tärkeä todiste miehen syyllisyydestä, mutta hovioikeus ja miehen puolustusasianajaja ovat olleet asiasta eri mieltä. 

30-vuotias mies pidätettiin toukokuun alussa

70-vuotias Hagen pidätettiin huhtikuun lopulla kotoaan Oslosta ja määrättiin tutkintavankeuteen, mutta hänet vapautettiin myöhemmin hovioikeuden päätöksellä. Poliisi oli esittänyt verijälkiä yhtenä todisteena miehen syyllisyydestä, mutta hovioikeuden mukaan verijäljet eivät riittäneet syyllisyyden todistamiseksi.

Hagenista ei tutkimuksissa kuitenkaan löytynyt vammoja, jotka olisivat selittäneet jälkiä talon kylpyhuoneessa ja aulassa. 

Hagen päästettiin pois tutkintavankeudesta, mutta toukokuun alussa Norjan poliisi tiedotti uudesta pidätyksestä tapaukseen liittyen. Tällöin poliisi pidätti 30-vuotiaan miehen Oslossa epäiltynä Anne-Elisabeth Hagenin surmaamisesta tai osallisuudesta siihen.

Poliisin mukaan Tom Hagen sekä pidätetty 30-vuotias mies tunsivat toisensa entuudestaan. Miehellä on poliisin mukaan tuntemusta tietotekniikasta ja kryptovaluutoista.

Tapausta pidettiin ensin sieppauksena

Hagenin vaimo Anne-Elisabeth Hagen, 68, katosi kotoaan puolitoista vuotta sitten, lokakuussa 2018. Tapausta pidettiin ensin sieppauksena, mutta viime kesänä poliisi arvioi Hagenin vaimon joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Hagen itse on kiistänyt syyllisyytensä.

Lue myös:

    Uusimmat