Nokipöllö palasi pestynä reviirilleen

Savupiippuun juuttunut pöllö palautetiin luontoon tänään. Kolme viikkoa kestänyt seikkailu päättyi onnellisesti sekametsään.

Kaksi viikkoa sitten kerroimme savupiippuun juuttuneesta pöllöstä, jonka palokunta sai hormista elävänä ulos. Aika piipussa oli kuitenkin vetänyt poikaparan niin piippuun, että oli lähdettävä Korkeasaaren villieläinsairaalaan pesulle ja syömään.

Villieläinsairaalassa värinsä kirkastanut ja voimansa vahvistanut pöllö palautettiin luontoon löytöpaikkansa lähellä tänään. Lehtopöllö ei jäänyt auttajiaan kiittelemään, vaan lensi kuusten taakse. 

Nokeentui savupiipussa

Pöllö oli ilmeisesti pudottanut vahingossa saaliinsa savupiippuun ja mennyt sen perässä hormiin.

–Aamuyöllä herättiin kolahdukseen ja sitten kuului rapinaa, kertoi tarinan alkuhetkistä Gunilla Forsblom.

Palokunta tuli neljän miehen voimin tutkimaan rapinan aiheuttajaa. Lopulta lintu eväineen saatiin ulos hormista.

–Ensin takkaan mätkähti puoliksi syöty rotta ja lopulta myös itse lintu. Puolitoista tuntia siihen meni ja olohuone oli aivan noessa, kertaa Forsblom tapahtumia.

Forsblomit veivät lehtopöllön Korkeasaareen, missä se pestiin ja sitä ruokittiin. Kahdessa viikossa lintu elpyi entisiin voimiinsa, ja tänään se päästettiin vapaaksi lähellä löytöpaikkaansa. Lyhyen hetken emmittyään, lehtopöllö lensi pois taakseen katsomatta.

–Hyvää matkaa, pysy poissa piipuista, toivotti Korkeasaaren kuraattori Ville Vepsäläinen loittonevalle linnulle.

Forsblomit ovat tällä välin laitattaneet savupiippujensa päälle tukevat ritilät, jotka estävät satunnaisten kulkijoiden pääsemisen piippuun. Nuohooja on tarkistanut piipun.

–Nuohooja sano vain, ettei maksa mitään, kun on aivan puhdas hormi, kertoo Gunilla Forsblom.

Lintua Korkeasaaressa hoitanut kuraattori Vepsäläinen uskoo, että tänään luontoon palanneella lehtopöllöllä on kaikki edellytykset hyvään elämään.

–Ainakin se on hyvässä kunnossa. Se lihoi meidän hoidossa ja on nyt oikein sopivan painoinen. Toivotaan parasta, sille on annettu toinen mahdollisuus, tiivistää Vepsäläinen.

Lue myös:

    Uusimmat