Nokia ja UPM-Kymmene myyvät Finnish Chemicalsin

Nokia ja UPM-Kymmene ovat sopineet yhteisesti omistamansa Finnish Chemicalsin myynnistä Erikemille. Osakkeiden myyntihinta on noin 550 miljoonaa markkaa. Nokialla ja UPM-Kymmenellä oli yhtä suuret osuudet yhtiöstä. Finnish Chemicals on Pohjoismaiden suurin selluloosan valkaisukemikaalien valmistaja. Ostaja koostuu sijoittajaryhmästä, jossa on englantilaisia ja suomalaisia rahastoja sekä yksi kemian alan yhtiö.

Osuuksien jakautumista ei tarkenneta, mutta uusi omistaja tarjoaa myös Finnish Chemicalsin nykyjohdolle mahdollisuuden tulla osakkaaksi yhtiöön. Yhtiö aiotaan viedä pörssiin muutaman vuoden kuluessa.

Finnish Chemicalsin tehtaat ovat Äetsässä, Joutsenossa ja Kuusankoskella. Ne työllistävät noin 330 työntekijää. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna hieman vaille 830 miljoonaa markkaa.

Nyt sovittu kauppa mukaan lukien UPM-Kymmene on tänä vuonna myynyt omaisuuttaan yhteensä 3,8 miljardilla markalla. Kaupoista suurin on sellutehdas Joutseno Pulpin ja Simpeleen kartonki-, kotelo- paperitehtaiden myynti Metsäliitolle. Se toteutuu ensi vuoden alkupuoliskolla.

UPM-Kymmene myös ostoksilla

UPM-Kymmene ja sen brittiläinen tytäryhtiö Shotton Paper Company ovat ostaneet Ison-Britannian johtavan metsänhoitoyhtiön Booker plc:ltä. Ne maksavat Tillhill Economic Forestrysta TEF:stä 6 miljoonaa puntaa eli vajaat 46 miljoonaa markkaa. Shotton Paperin ja TEF:n metsähoitotoimintojen yhdistämisestä syntyy Britannian suurin metsänhoitoyhtiö, joka hoitaa ja hallinnoi 180 000 hehtaarin metsiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat