Niittymäki odottaa säpinää maalinedustalle

Antero Niittymäki, kuva: Elsa
Antero Niittymäki, kuva: ElsaGetty
Julkaistu 15.05.2006 18:25(Päivitetty 15.05.2006 19:52)

Leijonien maalivahti Antero Niittymäki povaa maanantai-illan Kanada-ottelusta kovaa vääntöä erityisesti maalin edustoille.

Viimeiset neljä vuotta Pohjois-Amerikassa kiekkoja poiminut Niittymäki kertoo tuntevansa entuudestaan muutamia pelaajia Kanadan joukkueesta.

- Siellä on muutama äijä, jota vastaan olen pelannut. Se on ihan peruspohjoisamerikkalainen joukkue. Tulevat maalille kovaa ja haetaan kiekkoja sinne. Täytyy olla valmiina siellä, Niittymäki kertoi MTV3:n Tulosruudulle maanantaina.

Niittymäki oli sunnuntaina Norjaa vastaan lepovuorossa.
- Oli hyvä huilia eilen. Se oli paras ratkaisu. Ei ollut mitään sitä vastan. Paljon pelejä edessä, Niittymäki kertoi latautuneena.

Niittymäen mukaan Kanadan vahvuus on kovassa väännössä ja Leijonien liikkuvassa pelissä.

- Kaksinkamppailut ja maalinedustapeli. En usko, että taidossa jäämme kauheasti jälkeen. Kamppailu on yleensä pohjoisamerikkalaisille vahvuus, Niittymäki puntaroi.

- Meidän vahvuus on luistelu. Täytyy saada luistin liikkeelle, Niittymäki jatkoi.

Niittymäki toivoi myös, että Suomi saisi maanantain otteluun vahvan alun.
- Meillä ei ole kauhean hyvät alut olleet. Toivottavasti tänään on, Niittymäki summasi.

Suomi kohtaa Kanadan maanantaina kello 20.15 alkaen. Tasapelilläkin Suomi varmistaa E-jatkolohkon voiton ja kohtaa F-jatkolohkon neljänneksi sijoittuneen joukkueen puolivälierissä.

Suomen kentälliset MM-kisojen E-jatkolohkon ottelussa Kanadaa vastaan maanantaina kello 20.15:

Maalivahdit: 31 Antero Niittymäki. Varalla: 30 Fredrik Norrena.

1. kenttä: 7 Aki Berg-3 Petteri Nummelin, 16 Ville Peltonen-12 Olli Jokinen-36 Jussi Jokinen.

2. kenttä: 33 Mikko Lehtonen-5 Lasse Kukkonen, 25 Jukka Hentunen-12 Esa Pirnes-71 Tomi Kallio.

3. kenttä: 9 Mikko Luoma-6 Pekka Saravo, 15 Tuomo Ruutu-21 Mikko Koivu-20 Antti Miettinen.

4. ketju: 37 Jarkko Ruutu-23 Riku Hahl-10 Sean Bergenheim.

7. puolustaja: 18 Tuukka Mäntylä.

13. hyökkääjä: 24 Jari Viuhkola.

Päätuomari: Marcus Vinnerborg Ruotsi.

(MTV3)

MTV3 Tulospalvelu seuraa MM-turnausta reaaliajassa.