Nickelback muisteli villiä Suomen-vierailuaan: Olimme todella humalassa

nickelback
WENN.com
Julkaistu 19.11.2014 05:30

MTV VIIHDE

Vuonna 2012 Helsingissä esiintynyt Nickelback hehkuttaa tuoreessa haastattelussa kokemuksiaan Suomesta. 

Nickelback-yhtyeen Chad Kroeger ja Ryan Peak kertovat radio Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen haastattelussa muistojaan Suomen-vierailultaan. Eilen maanantaina No Fixed Address -uutuuslevynsä julkaissut kanadalaislaisbändi Nickelback vieraili Suomessa syyskuussa 2012. 

Yhtyeen laulaja Kroeger ja kitaristi Peak kuvailivat haastattelussa, että Helsingin konsertti ja Suomen pääkaupungissa juhlinnnan merkeissä vietetyt päivät olivat miehille ikimuistoiset.  

– Olimme Helsingissä kolme tai neljä päivää, se oli todella hauskaa. Vaimoni oli mukana Suomen-vierailulla ja hän joi itsensä erittäin humalaan. Olimme molemmat todella humalassa sinä yönä. Meidän oli myös tarkoitus mennä saunaan, sillä kaikki sanoivat meille, että meidän pitää kokea aito suomalainen kokemus, eli juoda alkoholia ja mennä sitten saunaan, Peak naureskeli haastattelussa.   

Juhlinnan lisäksi miehet hehkuttivat myös Hartwall Arenalla vetämänsä konsertin ainutlaatuista ja lämminhenkistä tunnelmaa. 

– Annoimme kaikkemme Helsingin konsertissamme ja yritimme saada aikaiseksi todella hyvän esityksen. Yleisö otti meidät mahtavasti vastaan ja osoitti meille rakkautensa. Yleisö oli fantastinen, miehet innostuivat kertomaan haastattelussa.  

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki