Jääkiekon NHL:ssä Hudson-joen derbyssä New York Rangers voitti New Jersey Devilsin maalein 4–3. Rangersin 3–3-maalin teki joukkueen suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko, jolle maali oli kuluvan kauden 13:s.
Kakon maali syntyi päätöserässä, kun New Jerseyn Luke Hughesin laukaisuyritys kilpistyi suomalaiseen ja Hughesin maila hajosi samalla. Kakko käytti vastustajan epäonnen hyväkseen ja paineli läpiajoon.
TPS:n kasvatti päätti karkumatkansa rannelaukaukseen, joka yllätti New Jerseyn maalivahdin Kaapo Kähkösen.
Ottelu alkoi erikoisesti, sillä jo kahden sekunnin jälkeen kaikki kaukalossa olleet pelaajat maalivahteja lukuun ottamatta olivat toistensa kimpussa. Peräti kahdeksan pelaajaa sai tilanteesta pelirangaistuksen ja heidän pelinsä päättyi siihen. Tappelupukareista vain koko nujakan käynnistäneet Rangersin Jimmy Vesey ja New Jerseyn Curtis Lazar välttyivät suihkukomennuksilta.
Kutsherov syötti kolme Tampan maalia
Toronto Maple Leafs olisi tarvinnut pisteen Tampa Bay Lightningia vastaan varmistaakseen pudotuspelipaikkansa. Se jäi perinneseuralta tekemättä, sillä Tampa Bay haki Torontosta 4–1-voiton.
Tampan Nikita Kutsherov syötti kolme joukkueensa maalia ja on nyt tehnyt kuluvalla kaudella 130 pistettä (42+88).
Uusimmat
-
15:05
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Lohkojumbo tekemässä sensaatiomaista temppua!
-
14:57
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
14:49
Jääkiekkovalmentajille uutta tukea – kirjavat sopimukset halutaan kuriin
-
14:46
Yksi kuoli turbulenssilennolla Singaporeen – näin Finnairin lentäjät varautuvat vaaraan ilmassa
-
14:40
Asiantuntija linjaa: Tähän Leijonien on turvauduttava äärivaarallista Sveitsiä vastaan – "Isoin ase tänään"
-
14:40
Harry Styles: Ero!
-
14:37
Toisen marjayhtiön tutkinta paljastaa: TEMin hallitusneuvoksen lahjojaksi epäillään Polarican ex-toimitusjohtajaa
-
14:29
Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta
-
14:19
Iranissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Raisin hautajaiskulkueeseen
-
14:06
Yllätyspäätös: Toni Kroos, 34, lopettaa!
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
Lataa lisää