Neuvottelut kestivät 12 tuntia – Serbian ja Kosovon suhteita normalisoivaa sopimusta ei saatu allekirjoitettua
EU:n välittämät neuvottelut Pohjois-Makedoniassa jatkuivat 12 tuntia.
Pohjois-Makedoniassa maratonmittaisiksi venyneet EU:n välittämät neuvottelut ovat päättyneet ilman, että Serbia ja Kosovo olisivat allekirjoittaneet sopimusta suhteidensa normalisoimisesta.
EU:n mukaan 12 tuntia jatkuneissa neuvotteluissa edistyttiin asiassa, mutta lopullisia allekirjoituksia paperiin ei saatu. Vuonna 2008 itsenäiseksi julistautunut Kosovo on Serbian entinen maakunta, jonka itsenäisyyttä Serbia ei ole tunnustanut.
Neuvotteluja välittänyt EU:n ulkoasioiden korkea edustaja Josep Borrell sanoi, että osapuolet olivat päässeet sopuun yleisestä kehyksestä, jonka puitteissa suunnitelma voidaan toteuttaa, mutta että tarkka polku suhteiden normalisointiin on edelleen epäselvä.
– Osapuolet eivät kyenneet löytämään molempien hyväksyttävissä olevaa ratkaisua, joka olisi ollut yhtä kunnianhimoinen kuin esityksemme, Borrell sanoi.
Korkean tason neuvotteluissa olivat paikalla sekä Kosovon pääministeri Albin Kurti että Serbian presidentti Aleksandar Vucic. Kurti kertoi neuvotteluiden päätteeksi olleensa omasta puolestaan valmis allekirjoittamaan paperit ja syytti Vucicia jahkailusta asiassa.
Serbia joutuisi käytännössä kohtelemaan Kosovoa itsenäisenä
EU:n 11 kohdan esitys suhteiden normalisoimiseksi Kosovon kanssa on kohdannut voimakasta vastarintaa serbinationalistien parissa. Ennen lauantain neuvotteluja tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat Serbian pääkaupunki Belgradin keskustaan perjantaina äärikansallismielisten johdolla.
EU on pitänyt Serbian ja Kosovon suhteiden normalisoimista tärkeänä askeleena molempien maiden polulla kohti EU-jäsenyyttä.
11 kohdan sopimuksessa osapuolet muun muassa sitoutuvat siihen, etteivät ne käytä väkivaltaa keskinäisten riitojensa ratkaisuun eivätkä pyri estämään toisiaan liittymästä EU:hun tai muihin kansainvälisiin järjestöihin. Kosovon tavoitteena on ollut ennen kaikkea YK:hon liittyminen.
Sopimuksen seurauksena Serbia joutuisi käytännön tasolla kohtelemaan Kosovoa itsenäisenä valtiona, vaikka virallinen tunnustus ei sopimukseen kuulunutkaan. Serbia ja Kosovo olisivat muun muassa sitoutuneet tunnustamaan toistensa matkustusasiakirjat, rekisterikilvet ja tullileimat.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää