Heinäkuun lopussa ajettava Jyväskylän MM-ralli tarjoaa yleisölle lukuisia uutuuksia - perinteitä kunnioittaen.
Neste Oil Rallin keskuspaikkana jatkaa vahvasti Jyväskylä, mutta vaihtelevia maisemia kilpailuun tuo erityisesti perjantaipäivä, jolloin reitti ulotetaan Keski-Suomesta aina Päijät-Hämeeseen asti. Yhteensä kisassa ajetaan 22 erikoiskoetta ja kaasutellaan noin 314 erikoiskoekilometriä.
- Uusi reitti haluttiin tuoda lähemmäs etelän suuria asutuskeskuksia, ja samalla käyttää joitakin perinteisiä erikoiskokeita hieman etelämpää kuin mihin viime vuosina on totuttu, kertoo kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.
- Torstain avauspäivä Jyväskylässä tarjoaa nyt yleisölle entistä enemmän, kun ralliväki pääsee aamun testierikoiskokeen ja Laajavuoren iltaerikoiskokeen välissä jo maastossakin kunnon kisatunnelmaan, viittaa Tarkiainen Lankamaalla ja Laukaalla ajettaviin erikoiskokeisiin, Tarkiainen jatkaa.
- Jyskälää pidempään seuranneille perjantain Hassi, Evo ja Mynnilä tuovat varmasti muistoja mieleen, ja lauantaina viime vuosien suosikkipätkät voivat vielä laittaa tulosluettelon uusiksi, Tarkiainen arvelee.
Uutuuksina Päijät-Hämeen kierros ja Power Stage
- Perjantain ensimmäisenä pätkänä ajetaan Hassin haastava erikoiskoe, joka sisältää osia vanhasta Ouninpohjasta. Veikkaan, että tällä erikoiskokeella saadaan aikaan suuriakin eroja suoritusajoissa, kuvailee reitistä vastaava apulaiskilpailunjohtaja, Seppo Harjanne, kilpailun toisen päivän avausosuutta.
- Päivän kakkospätkä kisataan Evolla ennen siirtymistä Lahti-Tampere -tien eteläpuolelle, vauhdikkaalle Hyväneulan erikoiskokeelle. Huollon jälkeen Päijät-Hämeen kierros jatkuu monille etelän rallikatselijoille tutulla Koukunmaan erikoiskokeella, joka on todella nimensä veroinen! Sieltä edetään samoin monille tutulle Koivukehän pätkälle, jota Jyskälässä ajettiin ainakin 80-luvun puolivälissä, Harjanne muistelee.
Koivukehän jälkeen Hyväneula kiihdytellään toiseen kertaan ennen Lahden raviradan, Jokimaan Supererikoiskoetta, jossa kuljettajat ottavat mittaa toisistaan pareittain. Jokimaan vauhtikamppailun jälkeen kilpailijat suunnistavat Sysmän Mynnilän erikoiskokeen kautta takaisin Jyväskylään yötauolle.
- Lauantaina kisa ratkaistaan tutuilla Leustun, Surkeen, Urrian ja nyt kahteen osaan jaetun Jukojärven erikoiskokeilla; Jukojärvi ja Isojärvi. Tämä jako siksi, että uusien sääntöjen mukaan jokainen osakilpailu päätetään tällä kaudella maailmanlaajuisesti suorana televisioitavaan, niin sanottuun Power Stage´en, jolta jaetaan lisäpisteitä 3-2-1 kolmelle nopeimmalle kuljettajalle, Harjanne valottaa Neste Oil Rallin loppuhuipennusta.
Legendaarisen MM-osakilpailun voittajat palkitaan Jyväskylässä kello 21.00 alkavissa seremonioissa.
Katso rallin aikataulu ja reitti tästä
(MTV3)