Nepalin lento-onnettomuuden jäljiltä löydetty 21 ruumista

Nepalilaisviranomaiset ovat löytäneet 21:n eilisessä turmakoneessa olleen ruumiit.

Etsinnät jatkuvat erittäin huonossa säässä, ilmailuviranomaisen edustaja kertoo.

Lentokoneonnettomuus tapahtui eilen. Matkustajakoneen kyydissä oli miehistö mukaanlukien 22 henkilöä. Viimeisen etsinnät jatkuvat. 

– Alueella on hyvin vaikea työskennellä. Lentokone on useina kappaleina pitkin rinnettä, kertoi paikan päällä oleva poliisi.

Valtaosa matkustajista oli nepalilaisia, minkä lisäksi koneessa matkusti joitain intialaisia ja saksalaisia.

Lentoyhtiö Tara Airin edustaja kertoi eilen, että kone oli lähtenyt liikkeelle Pokharasta ja sen päämääränä on Jomsom. Jomsom on suosittu vaelluskohde Himalajan vuoristossa. Lento Pokharasta Jomsomiin kestää parikymmentä minuuttia.

Yhteys koneeseen menetettiin vartti lähdön jälkeen.

Pokharan lentokentän edustajan mukaan kuvien perusteella vaikuttaa siltä, että lentokone ei olisi syttynyt tuleen, vaan törmännyt suureen kallionlohkareeseen.

Maan ilmailuviranomaisen mukaan kone joutui onnettomuuteen noin 4 400 metrin korkeudessa. Paikallisen virkamiehen mukaan koneen hylky on noin 3 800–4 000 metrin korkeudessa, minkä vuoksi pääsy sen luo jalkaisin on hyvin vaikeaa.

Nepalin ilmailuteollisuus on viime vuosina kasvanut, kun turisteja, vaeltajia ja kiipeilijöitä sekä tavaroita on lennätetty maan sellaisiin osiin, joihin on rajallinen pääsy maateitse. Köyhän maan ilmailun turvallisuus on kuitenkin ollut huonoa, koska koulutus ja huolto ovat olleet riittämättömiä. Lisäksi maassa on maailman syrjäisimpiä ja hankalia kiitoratoja, joita reunustavat lumihuippuiset vuoret ja joille laskeutuminen on vaikeaa kokeneillekin lentäjille. Vuoristossa myös sääolot voivat vaihdella äkillisesti.

Matkustajakone syöksyi maahan Nepalissa kesken laskeutumisen 1:22
Esimerkiksi vuonna 2018 matkustajakone syöksyi maahan Nepalissa kesken laskeutumisen, aiheuttaen kymmenien ihmisten kuoleman.

Lue myös:

    Uusimmat