Neljä vuotta sitten valmistuneen Loviisan Harjunrinteen koulun katto romahti yön aikana – "Sisäkaton rakenteet ovat jostain syystä pettäneet"

Loviisan Harjunrinteen ruokasalin sisäkatto on romahtanut yön aikana.

– Tarkkaa tietoa ei vielä ole, mutta sisäkaton rakenteet ovat jostain syystä pettäneet, kertoo koulun rehtori Laura Tenhunen.

Loviisan Harjunrinteen koulu on valmistunut vuonna 2014, mutta tapahtumahetkellä siitä olivat koululaisten käytössä vain koulun ruoka- ja liikuntasalit. Koulun toiminta on ollut koko syyslukukauden väistötiloissa rakennuksen sisäilmaongelmien takia.

Ruokasalin sisäkattoa romahti yön aikana arviolta 60 neliön edestä.

– Se on ollut kevyempää kattorakennetta, pääosin eristeitä ja villaa. Onneksi ei tullut mitään painavaa alas, toteaa Tenhunen.

Koululaiset kuljetetaan muualle syömään

Hän kertoo, että ruokasalia käyttivät väistötiloissa opiskelevat lukiolaiset, osa peruskoulun oppilaista ja koulun henkilökuntaa. Toistaiseksi rakennus on kokonaan suljettu.

– Se vaatii varmaan paljonkin toimenpiteitä, Tenhunen kertoo.

Koulun opiskelijoiden ruokailu hoidetaan nyt bussikuljetuksilla toisissa väistötiloissa.

Lue myös:

    Uusimmat