Nato: Ohjus harhautui Bulgariaan

Nato myönsi tänään yhden sen taistelukoneen laukaiseman ohjuksen harhautuneen Bulgariaan. Sotilasliiton tiedottajan Jamie Shean mukaan ohjus oli ammuttu Naton koneen havainnutta Jugoslavian ilmatorjunnan tutkaa kohti.

-Tämän jälkeen maassa ollut tutka suljettiin, ja ohjus harhautui maalistaa laskeutuen vastoin alkuperäistä tarkoitusta Bulgariaan, Shea kuvaili tapahtunutta.

HARM-tyypin ohjus tuhosi kaksikerroksisen asuintalon Bulgarian pääkaupungin Sofian esikaupunkialueella tuhoten talon ylimmän kerroksen. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Bulgarian ulkoministeri Nadezhda Mihailova kertoi aiemmin, että ohjuksen ampunut Naton taistelukone oli tullut Bulgarian ilmatilaan Kosovosta ja poistunut Makedonian suuntaan. Bulgaria on vaatinut Natolta selvitystä välikohtauksesta. Shea myönsi jo aiemmin, että yksi tai kaksi Naton ohjusta on pudonnut Bulgarian puolelle yli kuukauden jatkuneiden ilmaiskujen aikana.

Ilmakäytävä Naton käyttöön

Naton harhaiskusta huolimatta Bulgarian hallitus hyväksyi tänään ehdotuksen, jonka nojalla Naton koneet saavat käyttää Bulgarian ilmatilaa Jugoslavian vastaisissa pommituksissaan. Ulkoministeri Mihailovan mukaan kyseessä on 130-170 kilometriä leveä kaistale Jugoslavian vastaisella rajalla. Parlamentin on määrä päättä ylilentoluvan hyväksymisestä ensi viikolla. Alue kattaa myös pääkaupungin Sofian, mutta sopimuksen mukaan Nato-koneet eivät saa lentää suurten kaupunkien ja Kozloduyn ydinvoimalan yli, Mihailova kertoi.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat