USA 2008. Ohjaus: Jon Turteltaub. Käsikirjoitus: Marianne Wibberley, Cormac Wibberley. Kuvaus: Amir M. Mokri, John Schwartzman. Leikkaus: William Goldenberg, David Rennie. Musiikki: Trevor Rabin. Tuotanto: Jerry Bruckheimer. Pääosissa: Nicolas Cage, Justin Bartha, Diane Kruger, Ed Harris, Jon Voight, Helen Mirren. Kesto: 127 min. Levittäjä: Buena Vista.
Historiaa on aina luotu myös elokuvien kautta, eritoten Yhdysvaltain historiaa. Painopisteisiin ovat vaikuttaneet aina kunkin ajan poliittinen ilmasto, ohjaajan intressit ja draaman lait. Elokuvien kautta on tehty jämäkkää propagandaa, niiden avulla kansalaisiin on puhallettu isänmaallista yhteishenkeä ja muokattu historian merkkitapahtumista ja -henkilöistä myyttisen suuria. Viihde-elokuvatkaan eivät karsasta historiaa.
National Treasure -elokuvan muotti on jatko-osassa Salaisuuksien kirja säilytetty ennallaan. Toiminnallinen historioitsija ja aarteenetsijä Benjamin Gates (Nicolas Cage) ja kumppanit ovat jälleen kuumien johtolankojen perässä. Porukka käy Lontoossa, Pariisissa ja palaa taas Amerikkaan. Mukana matkassa ovat tekniikkanörtti Riley Poole (Justin Bartha), jonka väkinäinen näppäryys on entistä ärsyttävämpää. Gatesin tyttöystävästä ex-tyttöystäväksi muuttunut Abigail Chase (Diane Kruger) on hahmona ilmeetön ja kylmä. Uutena henkilöhahmona esittäytyy Benin äiti, kielitieteilijä, professori Emily Appleton. Häntä esittää Helen Mirren, arvatenkin ihan asiallisella palkalla.
Ensimmäisessä leffassa ratkaiseva tieto löytyi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta. Nyt tuo kaiken mullistava informaatio on kirjattu Abraham Lincolnin salamurhasta syytetyn John Wilkes Boothin päiväkirjaan ja kuinka ollakaan, juuri tuon päiväkirjan kadonneelle sivulle, joka on tärkeä myös Gatesin suvun kunnian vuoksi. Benin isoisoisää epäillään nimittäin osallisuudesta presidentti Abraham Lincolnin salamurhaan. Ykkösosassa Gates varasti itsenäisyysjulistuksen, nyt hänen hommansa ei ole yhtään helpompi: hän joutuu kidnappaamaan USA:n presidentin.
Henkilöhahmojen täytyy päämäärätietoisen toiminnan tiimellyksessä välillä rikkoa hieman lakia, mutta näpsäkälle viisastelulle jää mukavasti aikaa, ja siinä sivussa katsojille heitellään rutkasti historia-triviaa. Historiallisille viittauksilla ja johtolangoilla ei kuitenkaan ole muuta tehtävää kuin saada henkilöhahmot toimimaan. Elokuvan tempo on niin hektinen, että toimintaa tuijottaa välillä pelkkinä kuvina, pohtimatta ollenkaan juonenkäänteitä ja niiden välisiä yhteyksiä. Lopussa mennään Indiana Jonesin poluille, mytologian ja ihmeellisten aarteiden äärelle. Ötökkäosasto käärmeineen ja hämähäkkeineen on tosin siivottu pois. Seikkailu elvyttää Benjamin Gatesin vanhempien 32 vuotta sitten päättyneen avioliitonkin.
Elokuvateollisuuden kultasormen, Jerry Bruckheimerin nimi ei takaa laatua mutta melko varman kassamenestyksen. Ensimmäinen National Treasure tuotti kaikkiaan 347 miljoonaa dollaria, joten jatko-osan kiusausta ei ilmeisesti ollut mahdollista vastustaa. Salaisuuksien kirjassa moni asia jää kesken tai kokonaan selittämättä, kun taas joitakin seikkoja alleviivataan niin, että tyhmempikin tajuaa. Juoni on epäuskottava ja lapsekas, mutta onneksi elokuva ei sentään ota itseään turhan vakavasti.
Teksti: Minna Karila