Kolme kertaa peräkkäin, vuosina 2005-2007 nyrkkeilyn 57-kiloisten Suomen mestaruuden voittaneen Jyri Naskalin paluu kehään päättyi perjantaina silmäkulman aukeamiseen Tampereella alkaneissa SM-kisoissa.
Sarjassa 60 kg mestaruutta tavoitelleen Tampereen Voimailuseuran Naskalin silmäkulma aukesi heti ensimmäisessä erässä. Helsingin Tarmon Joonas Tuoman kyynärpää osui tamperelaisen silmäkulmaan ja kehätuomari keskeytti ottelun helsinkiläisen eduksi. Keskeytyshetkellä Naskali johti ottelua 1-0.
- Tämä oli ensimmäinen kilpailumatsini kolmeen vuoteen. Ei siinä ollut mitään tehtävissä. Tunsin vain, kun vastustajan kyynärpää osui silmäkulmaan.
- Kyllä tästä nyt jäi niin paljon hampaankoloon, että jatkan ehdottomasti nyrkkeilemistä vielä tänä keväänä. Ehkä jossain kansallisessa kilpailussa, Naskali sanoi.
Naskali on edustanut Suomea vuoden 2003 ja vuoden 2005 MM-kisoissa.
Tampereen Voimailuseuran järjestämiin SM-kisoihin osallistuu 74 nyrkkeilijää 33 eri seurasta. Sarjoissa 51 kg ja 57 kg on kummassakin mukana vain kaksi nyrkkeilijää. Sarja 48 kg jäi ilman osanottajia.
Sunnuntaina 51 kg:n sarjan loppuottelussa kohtaavat Lahden Kalevan Ibrahim Mohammed ja Lahden Laakin David. Agaian voitti viime vuonna 54-kiloisten sarjan SM-kullan Helsingissä.
Sarjan 57 kg loppuottelussa kohtaavat Suomen mestaruutta puolustava Oulun Nyrkkeilyseuran Petteri Fröjdholm ja Riihimäen Kehä-Kettujen Pasi Silvennoinen. Silvennoinen voitti vuonna 2008 mestaruuden 54 kg:n sarjassa.
Viime syksynä Fröjdholm nostettiin Nyrkkeilyliiton Team Londonin viisihenkiseen ydinryhmään tavoittelemaan pääsyä Lontoon vuoden 2012 olympiakisoihin.
Team Londonin tavoitteena on saada 2-3 suomalaisnyrkkeilijää Lontoon kisoihin ja nostaa heistä yksi aina mitalikorokkeelle asti.
Koota ja Hukkanen poissa
Sarjaan 54 kg oli ilmoittautunut Kankaanpään Nyrkkeilijöiden Matti Koota, mutta poskiontelontulehdus ja kuume estivät kankaanpääläisen osallistumisen SM-kisoihin.
Vuonna 2008 nuorten MM-pronssimitalin voittanut Koota oli 51 kg:n sarjan mestari vuonna 2007 Kuortaneella. Viime syksynä Koota voitti Tammer-turnauksessa sarjan 54 kg loppuottelussa Agaianin pistein 14-0.
Team Londoniin kuuluva Koota ei ollut käsivamman vuoksi mukana viime vuoden SM-kisoissa Helsingissä.
Tampereen SM-kisoissa ei nähdä sarjan 75 kg Suomen mestaruuden viime vuonna voittanutta Lahden Kalevan Ville Hukkasta. Hukkanen toipuu rystysleikkauksesta. Myös Hukkanen kuuluu Team Londoniin.
(MTV3-STT)