Nasan ensimmäinen väläys asteroidista aurinkokunnan laidalla: Kuvan irvaillaan muistuttavan Disney-hahmoa

Nasan ensimmäinen kuva asteroidista aurinkokunnan laidalla: Muistuttaa Disney-hahmoa 2:17

Avaruusjärjestö Nasan vuosi on lähtenyt käyntiin komeasti, kun New Horizons -luotain onnistui lähettämään ensimmäisen kuvan ohilennostaan aurinkokuntamme äärilaidalla sijaitevasta asteroidista.

Kuiperin vyöhykkeellä sijaitseva MU69, eli Ultima Thule sijaitsee yli 6,4 miljardin kilometrin päässä Maasta kaukana Pluton takana. Kyseessä on aurinkokunnan etäisimmässä kolkassa suoritettu luotaimen ohilento.

CNN kertoo tutkijoiden huokaisseen helpotuksesta, sillä yli 50 000 kilometrin tuntivauhtia pyyhältäneen luotaimen ohilento piti onnistua kerralla.

Luotaimen ottama kuva Ultima Thulesta on epätarkka ja pahasti pikselöitynyt, mutta se antaa kuitenkin tutkijoille arvokasta lisätietoa.

Muodoltaan pähkinää muistuttava asteroidi on yli 30 kilometriä pitkä ja 16 kilometriä leveä ja se kieppuu itsensä ympäri.

Pikselöitynyt kuva on saanut myös irvailua osakseen: Ultima Thulen muotoa on verrattu jopa Disneyn animaatioelokuva Frozenin tunnettuun Olaf-hahmoon.

Asteroidi saattaa myös koostua kahdesta toisiansa läheltä kiertävästä kappaleesta. Tarkempia kuvia odotellaan lähiaikoina kun materiaalia saadaan vastaanotettua lisää kaukaisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat