Sopuisat ja yksimieleiset presidenttiehdokkaat ovat saaneet tenteissä väittelyä aikaan varsin vähän. Muutamasta asiasta he ovat kuitenkin eri mieltä.
Dalai-laman tapaaminen ja välit Kiinan johtoon
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr) tapaisi Tiibetin hengellisen johtajan Dalai-laman, vaikka se huonontaisi Suomen poliittisen johdon ja Kiinan johtajien välejä. Haavisto totesi MTV3:n Kaksintaistelu-tentissä, ettei hän halua muiden maiden päättävän siitä, ketä Suomen poliittinen johto tapaa.
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö (kok) taas on sitä mieltä, ettei Kiina-suhteita pidä vaarantaa. Hän ei muiden valtionjohtajien tapaan tapaisi Dalai-lamaa.
Tuloerot ja talouskasvu
Haaviston mukaan tuloerojen kasvua Suomessa ei ole saatu hillittyä Niinistön kannattamalla talouskasvulla. Haavisto kannattaa degrowth-ideologiaa, jonka mukaan talouskasvun tavoittelu täytyisi lopettaa. Hänen mukaansa suomalaisten henkinen hyvinvointi on kärsinyt talouskasvun tavoittelun myötä. Niinistön mielestä talouskasvulla on luotu työpaikkoja.
Kriisinhallinta
Kokoomuksen Sauli Niinistö olisi valmis lähettämään suomalaisjoukkoja kriisinhallintatehtäviin EU:n päätöksellä. Vihreiden Pekka Haavisto edellyttäisi lähtökohtaisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä. Haaviston mielestä EU:n päätöksellä voitaisiin toimia aivan unionin lähialueella.
Vankien armahdus
Niinistö voisi luopua presidentin oikeudesta armahtaa vankeja. Niinistön mielestä armahdusoikeus on vanhanaikaista. Pekka Haavisto taas säilyttäisi presidentin armahdusoikeuden.
(MTV3)