Julkkisten seksiseikkailut videolla jäävät harvoin tähtien omaksi iloksi. Lue ketkä tähdet ovat esitelleet petitaitojaan videolla.
Pamela povi paljaana useilla videoilla
Legendaarisesta Baywatch-sarjasta pinnalle 1990-luvun alussa ponnistanut Pamela Anderson on muhinoinut videolla kahdenkin miekkosensa kanssa.
Kuuluisampi videoista on kuvattu Mötley Crue -yhtyeen rumpalina tutun Tommy Leen kanssa vuonna 1998 parin lemmenlomalla. Video päätyi myöhemmin julkiseen myyntiin.
Vuonna 2005 pinnalle nousi toinenkin Pamelan seksivideo, tässä otoksessa blondi harrastaa vaakamamboilua Poison-yhtyeen Bret Michaelsin kanssa, joka on Subin katsojille tuttu Rokkarille morsian -sarjasta.
Hakkeri varasti Durstin videon
Amerikkalaisen rockyhtye Limp Bizkitin keulahahmon Fred Durstin kotona kuvattu seksivideo ajautui Internet-levitykseen 2005. Videolla rocktähti muhinoi tuntemattoman naispuolisen henkilön kanssa.
Seksivideo päätyi nettiin ilmeisesti hakkerien murtauduttua Durstin tietokoneelle. Myöhemmin muusikko haastoi videon julkaisseen Internet-yhtiön oikeuteen.
Frasier-tähti pulitti miljoonan seksivideostaan
Frasier -sarjan Frasier Crane, eli Kelsey Grammer haastoi Internet Entertainment Group -yhtiön oikeuteen ja vaati julkkisten pornovideoita esittävää yhtiötä luovuttamaan takaisin intiimin videon, jonka luuli entisen tyttöystävänsä Cerlette Lammen myyneen yhtiölle.
Myöhemmin kävi ilmi, että Kelseyn entinen tyttöystävä oli yrittänyt myydä yksityisen pornovideon viidellä miljoonalla dollarilla IEG:lle, mutta yhtiö oli kieltäytynyt tarjouksesta. Tämän jälkeen Grammer pulitti naiselle miljoona taalaa seksivideosta, jotta se ei päätyisi julkiseen levitykseen.
Yksi yö Parisissa
Hotellisuvun kohuprinsessa Paris Hilton kohautti vuonna 2003 julkisuuteen levinneellä videolla, jolla hän harrastaa seksiä silloisen poikaystävänsä Rick Salomonin kanssa.
Video päätyi nettiin hämärällä tavalla ja Hiltonin hotellisuku uhkasi haastaa kaikki videon levittäjät oikeuteen. Salomon puolestaan haastoi oikeuteen videon levittäjien lisäksi Hiltonit. Salomonin mielestä Hiltonit olivat leimanneet hänet perijätärkaunottaren hyväksikäyttäjäksi.
Salomon julkaisi myöhemmin seksipuuhistaan Parisin kanssa oman videonsa nimellä 1 Night in Paris ja luonnollisesti tahkosi menestysvideolla suuret summat rahaa.
Tumma ja tuhma Kim Kardashian
Subiltakin tuttu seurapiirikaunotar Kim Kardashian oli melko tuntematon vuoden 2007 seksivideoskandaaliin asti. Tuolloin Kardashin ja hänen silloisen poikaystävänsä, R&B-artisti Ray J:n, kuvaama kuuma seksivideo vuoti julkisuuteen.
Kardashian yritti saada Vivid Enterntainment -yhtiöltä takaisin oikeutensa videoon, mutta tyytyi lopulta yhtiön maksamaan 5 miljoonan dollarin sopurahaan videon julkaisemisesta.
Kohun jälkeen ex-poikaystävä Ray J on suunnitellut uraa myös pornovideoiden ohjaajana.
Suklaasilmä-Kardashianin elämää on voinut seurata keväällä Subilla Rikkaat Kardashianit -sarjassa.
Kimppaseksiä ja alaikäisiä tyttöjä
Amerikkalainen suosikkinäyttelijä Rob Lowe joutui epäsuosioon 1988, kun julkisuuteen joutui video Lowesta harrastamassa seksiä kahden neitokaisen kanssa, joista toinen oli vain kuusitoistavuotias.
Lowe yritti puolustella itseään kertomalla, ettei tiennyt tytön olleen alaikäinen. He olivat tavanneet baarissa, jonne tyttö oli päässyt valehdeltuaan ikänsä.
Samoihin aikoihin paljastui myös toinen Lowen seksiseikkailuista, kun toinen pätkä samasta nauhasta päätyi esitettäväksi. Videolla söpöliini harrastaa kolmen kivaa yhdessä nuoren amerikkalaisen mallin, Jenniferin, sekä ystävänsä Justin Morrisin kanssa hotellihuoneessa Pariisissa.
Kyseinen filmaus oli yksi ensimmäisistä julkisuuteen päätyneistä julkkisten seksivideoista ja aiheutti tuolloin hallaa suositun näyttelijän imagolle.
Seikkailuidensa jälkeen Lowe hankkiutui vieroitukseen alkoholi- ja seksiriippuvuutensa takia ja hänen uransa lähti uudelleen varovaiseen nousuun.
Gossip Girl -tähti hurjana
Uusin seksivideollaan säväyttänyt julkkis on Subilla esitettävän Gossip Girl -sarjan Blair Waldorf, eli Leighton Meester.
Amerikkalainen verkkosivusto markkinoi videota, joka aiotaan julkaista lähiaikoina. Sivusto on julkaissut videosta kuvia, joissa 23-vuotias Leighton Meester nähdään alastomana edestä ja takaa. Videon luvataan sisältävän hurjia seksitemppuja.
Nuori kaunotar sekstailee nauhalla yhdessä poikaystävänsä Sebastian Stanin kanssa.
Seksikäs renttu petipuuhissa
Irlannin seksikäs pahapoika Colin Farrell filmasi erittäin tuhman seksinauhan vuonna 2002 yhdessä silloisen tyttöystävänsä, Playboy-malli Nicole Narainin kanssa.
Myöhemmin renttulookillaan naisia kaatanut pahis haastoi Narainin oikeuteen estääkseen videon päätymisen julkisuuteen. Farrel väitti Playboy-pupun havittelevan kohuvideosta saatavia suuria rahoja.
Narain puolestaan syytti Farrellia neitokaisen maineen pilaamisesta ja lupaavan malli- ja Playboy-uran tuhoamisesta.
Kid Rock otti bändärit petiin
Kid Rockina paremmin tunnettu Yhdysvaltalainen artisti Robert Richie ja Creed-bändin entinen laulaja Scott Stapp intoutuivat 1999 harrastamaan ryhmäseksiä neljän bändärin kanssa.
Pornoyhtiö Red Light District aikoi julkaista videon, mutta yksi videolla esiintyvistä naisista onnistui estämään sen.
Seksihullu minimies
81-senttinen Austin Powers -näyttelijä Verne Troyer on myös ehtinyt filmaamaan sänkytouhujaan.
Dr. Evilin aisaparia, Mini-Me-hahmoa esittänyt herra esittelee videolla sänkytaitojaan tuntemattoman naisen kanssa. Pornomeklari Kevin Blatt on tiettävästi tarjonnut kuvamateriaalista 100 000 dollaria.
Troyerin pituus ei näytä haittaavan pikkumiehen suosiota naisten keskuudessa, mies on nimittäin ollut naimisissa Playboy-malli Genevieve Gallen kanssa.
Pitkäsäärinen ex-vaimo on paljastanut, että Mini-Me oli paha seksiaddikti ja vaimon täytyi joka päivä pukeutua seksikkäisiin alusvaatteisiin ja kokeilla miehensä mieliksi erilaisia roolileikkejä prostituoidusta koulutyttöön.
(MTV3)