Nämä asiat on hyvä käydä läpi ennen seurustelun aloittamista
Siinä vaiheessa kun tapailu alkaa muuttua säännöllisemmäksi ja orastavan parisuhteen osapuolten mielessä alkaa olla seurustelu, on hyvä keskustella tietyistä seikoista.
Tapailun muuttuminen seurusteluksi tuo väkisinkin mukanaan odotuksia, joiden vuoksi asioista on hyvä keskustella. Jotta riidoilta vältyttäisiin heti suhteen alkuvaiheessa, ovat Hellobeautiful-sivuston neuvot varteenotettavia.
Tapailemmeko muita?
Usein etenkin naisten uskotaan jo suhteen alkuvaiheessa olevan erityisen tarkkoja siitä, ettei mahdollinen kumppani tapaile muita. Kun seurustelu aloitetaan, on useimmille tärkeää sopia, että tapaillaanko muita.
Asia on hyvä ottaa avoimesti puheeksi, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Kumppania satuttaa mitä todennäköisimmin mahdollinen tieto tuoreista kumppaneista, jos asioista ei ole päästy selvästi yhteisymmärrykseen.
Tarkoittaako suhde mahdollisesti avioliittoa tulevaisuudessa?
Ihmiset suhtautuvat avioliittoon hyvin eri tavoin. Toiset tietävät olevansa valmiita astumaan avioliiton rauhaisaan satamaan jo nuorena. Toiset eivät välttämättä ymmärrä avioliiton merkitystä lainkaan.
Jotta parisuhteen molemmat osapuolet olisivat perillä tavoitteistaan ja haaveistaan, on asia hyvä ottaa esille. Suhteen tulevaisuudesta on hyvä ottaa jo aluksi selko, ja jos kahden ihmisen tavoitteet ovat muualla, voidaan suhde päättää jo ennen sydänsuruja.
Miksi haluamme sitoutua?
On hyvä selvittää heti seurustelun aluksi, miksi halutaan sitoutua. Toiset etsivät elämäänsä hetken huumaa ja toiset toivovat löytävänsä sielunkumppanin, jonka kanssa jakaa jokainen arkinenkin ajatus.
On hyvä olla perillä siitä, kuinka tiukasti kumppanit haluavat pitää kiinni omasta itsenäisyydestään. Osalle ihmisistä riittää muutama viikoittain yhdessä vietetty hetki ja osa haluaa sitoutua parisuhteeseen viikon jokaisena päivänä.
Avoin keskustelu omista tottumuksista puhdistaa ilmaa ja varmistaa sen, että tasapaino on läsnä suhteessa heti sen alkumetreiltä saakka. Kukaan ei toivo, että toisen turhan aktiivisuuden aiheuttama ahdistus on läsnä suhteessa jo heti aluksi.
MTV3/Helmi
Lähde: Hellobeautiful
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:45
Tästä se alkaa: Pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti – liukkaus voi yllättää
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
21:49
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut näyttelijä Mikko Penttilä ei peitellyt pettymystään: "Totta kai harmittaa"
-
21:42
Joku kaatoi Robin Hood -elokuvasta tutun vuorivaahteran Britanniassa: Paikallinen pubi tarjoaa muhkeata palkintoa syyllisen löytymiseksi
-
21:38
Suomalaispuolustaja vaihtaa NHL-seuraa
-
21:29
Rekka kaatui Meksikossa: Ainakin kymmenen siirtolaista kuollut
-
21:27
Teemu Suninen avautui MM-rallinsa sokkipäätöksestä – "Tuntuu tällä hetkellä turhalta"
-
21:26
Hyökkääjältä kaapattuun T-72-panssarivaunuun tuli ongelmia: Ukrainalaissotilas soitti tekniseen tukeen – Venäjälle!
-
21:22
Jo kolmas pari joutui kotimatkalle Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta
-
20:46
Yleisö buuasi pisteille – Sointu Borgilta tiukka kuittaus TTK-tuomareille
-
20:36
Emma Kimiläiselle kymppi! Teki askelkuvion, jossa ammattitanssijatkin usein epäonnistuvat
-
20:33
MM-ralli 2023: MM-pisteet ja tulokset
-
20:28
KuPS:lle raskas pettymys – HJK saa vielä odottaa juhliaan
-
20:24
Yllättävä käänne suorassa tv-lähetyksessä: Debattikumppanit saivat tarpeekseen ja aloittivat nyrkkitappelun
-
20:19
Yeboyahin ja Valtteri Palinin tanssi sai TTK-studion hurmioon: "Tässä on tämän kilpailun suola"
-
20:18
Rovanperälle iso päänahka, Suniselle karmea keskeytys, Toyota taas maailmanmestariksi – näin Chilen MM-rallin päätöspäivä eteni
-
20:17
TikTok-villityksen sanotaan kertovan, kenellä on kauniit kasvot – plastiikkakirurgilta painava varoitus
-
19:58
Mikko Penttilän yllättävä TTK-esitys sai tuomariston jakautumaan: "Jotkut tykkää, jotkut ei"
-
Lataa lisää