EU:n Borrellin mukaan nälänhätää käytetään aseena sodassa.
Gazan kaistan nälkää näkeville siviileille yritettiin keskiviikkona toimittaa lisää apua niin maitse, meritse kuin ilmasta. Tiistaina Kyprokselta matkaan lähtenyt Open Arms -avustusjärjestön alus jatkoi matkaansa kohti Gazaa, minne sen odotettiin saapuvan torstaina. Laiva lastina on 200 tonnia ruokaa ja muuta humanitaarista apua.
Puolen tusinaa arabi- ja länsimaata puolestaan on tehnyt avustuslentoja Gazaan ja pudottanut apua ilmasta varsinkin alueen pohjoisosaan, missä ruokapula on pahin. Marokko puolestaan lähetti rahtikoneellisen apua Israelin Ben Gurionin lentokentän kautta.
Lue myös: Suomalainen avustustyöntekijä: Lapsille syötetään Pohjois-Gazassa jo eläintenruokaa
YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP yritti saada apua perille Pohjois-Gazaan keskiviikkona maitse uutta, vaihtoehtoista reittiä myöten, kertoi Israelin armeija.
– Pohjois-Gazan ihmiset ovat nälänhädän partaalla. Meidän on saatava apua perille päivittäin. Tarvitsemme suoria sisäänmenoreittejä pohjoiseen, WFP vaati lausunnossaan.
Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell syytti YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa tiistaina Gazan nälänhätää tahallisesti aiheutetuksi.
– Joudumme etsimään vaihtoehtoisia tapoja tukemiseen, koska maayhteydet on keinotekoisesti suljettu. Nälänhätää käytetään aseena sodassa, Borrell jyrisi.

