Naisturisti yritti surmata poikansa helsinkiläishotellissa – hankki lääkkeitä, teräaseen ja punoi karun suunnitelman
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan helsinkiläisessä hotellissa tapahtuneesta henkirikoksen yrityksestä, josta epäillään 47-vuotiasta naista. Uhri on naisen teini-ikäinen poika. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.
Poliisin mukaan nainen myönsi esitutkinnassa hankkineensa etukäteen lääkkeitä sekä teräaseen ja suunnitelleen poikansa surmaamista etukäteen.
Poliisin mukaan nainen on kertonut teolleen myös syitä. Poliisi ei kuitenkaan kerro niistä tiedotteessaan.
Henkirikoksen yritys tapahtui keskiviikkona 11. tammikuuta. Poliisin mukaan teossa käytettiin sekä lääkeaineita että teräasetta.
Poliisi oli paikalla nopeasti, sillä nainen soitti tilanteen jälkeen itse hätäkeskukseen. Poika sai tilanteessa fyysisiä vammoja, mutta toipui.
Äiti ja poika ovat ulkomaan kansalaisia. He olivat tapahtumien aikaan vain käymässä Suomessa.
Poliisin mukaan esitutkinnasta ei voida kertoa enempää. Poliisi vetoaa asiassa siihen, että asiassa on paljon julkisuuslain perusteella salassa pidettäviä tietoja. Poliisin mukaan jutun esitutkintamateriaali on tästä syystä julistettu kokonaan salaiseksi.
Asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan. Poliisi tutki asiaa murhan yrityksenä.
Uusimmat
-
18:38
MTV seuraa: Leijonat mylvii Norjan yli – supervireinen Oliver Kapanen ohitti Kanadan tähtijunnun maalipörssissä!
-
18:31
Yksi vanhempien pyyntö ihmetyttää varhaiskasvatuksen opettajia: "Tulee itselle ilkeä olo"
-
18:24
Gazan taistelut jatkuivat kiivaina – Israel jatkoi iskuja Rafahiin
-
18:16
Kaksi otettu kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomisesta
-
18:14
Nainen kateissa Helsingissä
-
18:12
Leijonien ottelussa hirvittävä törmäys – Liigasta tutun pelaajan loukkaantuminen aikaisti erätaukoa
-
18:10
Hyi että! Norjalaiselta härski temppu – Leijonat-lupaus Konsta Helenius, 18, loukkaantui tässä tilanteessa
-
17:57
Taylor Swift -fanit kokoontuivat Helsingissä yllättävästä syystä – "Siitä on kasvanut iso perinne"
-
17:55
Jari Saariosta kertovan kirjan kulisseissa erikoinen käänne – kirjailija vaihtuu, osapuolet vaikenevat
-
17:53
MM-kiekkoyllätys muhii – mestarisuosikki jälleen helisemässä
-
17:52
BBC: Venäjä väittää tunkeutuneensa Vovtshanskin kaupunkiin – Ukrainan mukaan käynnissä on kiivaat taistelut
-
17:45
Näyttelijä Steve Buscemiä lyötiin yllättäen kasvoihin kadulla New Yorkissa
-
17:31
Toimeentulotuen saajien määrä laski edelleen viime vuonna – aikaisempaa enemmän nuoria
-
17:25
Toimi näin, jos epäilet joutuneesi identiteettivarkauden, tietomurron tai verkkohuijauksen uhriksi
-
17:15
Ruotsin tunnetuissa kioskiketjuissa lopetetaan tupakan myynti – R-kioski ei suunnittele samaa
-
17:08
Näin Helsingin kaupungin tietomurto paljastui: "Havaitsimme, että tämä ei ole normaalia työntekoa"
-
17:07
Vereltä ei vältytty: Tyson Furyn isä hyökkäsi raivopäisesti megamatsin alla
-
16:43
Tomaattikikka, joka sinunkin kannattaa opetella – parantaa monia ruokia
-
16:41
Kevään lämpöennätys meni uusiksi – luvassa vielä lämpimämpää
-
16:41
Poliisi Helsingin tietomurrosta: Hyvin huomattava vaara
-
Lataa lisää