Naisten rinnat ja paino usein pilkan kohteena

Naiset joutuva kuulemaan kritiikkiä eniten painostaan, pituudestaan ja rintojensa koosta, ilmenee Meikkivinkin kyselystä. Haukkuja antaa valitettavan usein oma poikaystävä tai toinen nainen. Isot rinnat tai laihuus ei säästä kiusalta.

Kysyimme Meikkivinkin lukijoilta, mistä he ovat saaneet kuulla kritiikkiä ulkonäössään. Kyselyyn vastasi melkein neljäsataa lukijaa. Painonsa vuoksi ikäviä kommentteja oli kuullut enemmistö vastaajista, 30,4 prosenttia. Liikapainon lisäksi naisia kiusataan myös laihuuden takia.

Pitkät tai lyhyet naiset kuulevat ikäviä kommentteja ulkonäöstään. Vastanneista 18,4 prosenttia oli sitä mieltä, että pituus on ollut joillekin ongelma. Rintojen koosta oli kuullut naljailua 14,9 prosenttia vastanneista. Pienten rintojen lisäksi myös isorintaisia haukuttiin. Haukkuja on tuolloin usein toinen nainen.

Myös hampaat (11,7 %) ja hiustenväri (8,5%) olivat joillekin naisille kiusaamisen syy. Osa vastanneista, 16 prosenttia, kertoi kuulleensa ilkeitä kommentteja jonkun muun ulkonäöllisen seikan, kuten kasvonpiirteiden takia.

Näin naisia pilkataan:

"Olen kuullut kommentteja painostani"

"Olen äitini mielestä liian laiha, vaikka bmi on normaalin alarajoilla, saman kokoinen olen ollut 16-vuotiaasta, että ei voi mitään." Mk

"Olen naisten mielestä aina liian laiha, ja kuulemma kun ikää tulee, niin eipä sitä sitten niin helposti enää hoikkana pysytäkään! Katkerat kotkat." N

"Tiedän että tämä saattaa kuulostaa tyhmältä joidenkin mielestä, mutta olen saanut kuulla laihuudestani miljoonasti kommentteja. Vaikka olen hoikka, en ole mikään anorektikko, vaikka useat saattavat luullakin niin. Sitä paitsi syön kuin hevonen." Anorekt

"Kaikista vaihtoehdoista on kommenttia joskus kuulunut, mutta useimmin olen saanut kuulla hoikkuudestani. Mietin monesti, että sanovatko ihmiset toiselle ihmiselle "miten sä voit olla noin lihava?" ihan yhtä helposti kuin "miten sä voit olla noin laiha"? Eipä siinä mitään: koirat haukkuvat, karavaani kulkee." 17558 blondi

"Hampaitani on kritisoitu"

"Hampaani ovat kuulemma rumat, ulkonevat." Evert

"Eivät ole nuo hampaat kaikilta osin ihan suorat ja siitähän sitä poikaystävältä on saanut kuulla jotain naljailua. En kyllä itsekään tykkää hampaistani, kun eivät ole hirmuisen valkeat." Laa

"Hiustenväristäni on naljailtu"

"Olen blondi ja niitä blondivitsejä saa kuulla aina silloin tällöin. Useimmiten ne eivät haittaa, mutta silloin tällöin kyllä." Erja

"Rintojeni koko on ollut naljailun aihe"

"Yläasteella rintojeni pienuudelle naureskelivat pojat ja totta kai se jätti traumat. Nykyään olen onneksi sujut kroppani kanssa, olen aika hot!" Itsensä hyväksynyt

"Minua on koulukiusattu isojen rintojeni tähden ja kiusaaminen on jatkunut tähän päivään saakka eri-ikäisten naisten osalta. Maineeni on tahrittu perättömillä juoruilla. Henkisesti todella raskasta kantaa sellaista kehon osaa, mihin erityisesti miehet kiinnittävät huomiota ja näin ollen saan sen vuoksi naisilta vihat." Jenniii

"Kyllä painostakin on vihjattu, mutta rinnoista kaikista eniten. Minkäs sille mahdan, että "puskurit" ovat hieman suuremmat kuin yleensä ikäisilläni."

"Pituuteni on ollut joillekin ongelma"

"Oletpa sä niin pieni, tuuli vie mennessään" Zam

"Nainen 183cm missin mitoissa, jopa kahden eli normaalirakenteinen hiukan ylipainoinen mutta aivan liian pitkä. Kukaan ei pitäisi kummajaisena jos puuttuisi 10-15 cm pituudesta. Ja silloin vaatteitakin löytyisi pilvin pimein." Korsto

"Kroppaani on kritisoitu jotenkin muuten, miten?"

"Olen kuullut useampaan otteeseen kommentteja takapuolestani. Olen normaalikokoinen nuori nainen. Mielestäni vartaloni on sopusuhtainen. Silti olen kuullut monesti miesten suusta, että takapuoleni on liian leveä. Makuja on tietysti monenlaisia, muttei se kauhean imartelevaa ole kuulla kritiikkiä takalistonsa leveydestä vastakkaiselta sukupuolelta." Maisku

"Pohkeitani on väitetty paksuiksi. Minua on sanottu värittömäksi. Arvostelijoina ovat olleet miehet, joista olen tykännyt." Saria

"Poskiani on sanottu hyytelömäisiksi palloiksi koko tähänastisen elämäni ajan. Kai ne sitten ovat vähän isot." Mimmu1

"Pärstä on haukuttu." Hohoh

"Kroppaani on kritisoitu vaikka miten! Hiukset ovat olleet rumat ja ruman väriset, minua on kutsuttu töpselinenäksi ja pallonaamaksi, painosta olen kuullut hyvin usein, että olen pullukka bmi 25. Sain nuorempana kuulla olevani liian lihava, vaikka olin alipainoinen. Suhteen alkuaikoina miesystävä sanoi, että rintani voisivat olla suuremmat ja voisin olla laihempi. Rintojen pienuudesta olen saanut kuulla muutenkin. Eipä taida kropassani olla kohtaa, jota ei olisi kritisoitu." Kristiina

"Olen kuullut vähän kaikkea,nenääni on sanottu isoksi, yksi kaverini arvioi jatkuvasti painoani, yksi tökkii kehossani olevia luomia. Kaikki minussa tuntuu osuvan jollekulle silmään. Lisäksi kävelytyylilleni nauretaan jatkuvasti. Se kolahtaa usein itsetunnossa. Mutta pakko silti sanoa että olen omasta mielestäni nätti, hoikka ja kävelen sopivan persoonallisesti. En jaksa enää välittää muiden mielipiteistä, tärkeintä että on itse sinut itsensä kanssa." Jelene

"Joku käski joskus vaihtaa naamaa. Ikinä en ole kommenttia unohtanut. Yläasteikäiset ovat idiootteja." Huoh

Lue kaikki kyselyyn tulleet vastaukset täältä!

Vastaa uuteen kyselyyn täältä!

Teksti: MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat