Vuosisadan vaihteessa elänyt Maria Wiik oli muun muassa Amélie Lundahlin ja Helene Schjerfbeck ystävä ja työtoveri, ja yksi ensimmäisistä suomalaisista Ranskaan opiskelemaan lähteneistä maalareista. Aikansa naistaiteilijoiden tavoin myös Maria Wiik jäi kansallisromantiikan ja miestaiteilijoiden jalkoihin.
Maria Wiikin taiteilijantien alku ei ollut niin kivinen kuin monen muun aikalaisnaisen, sillä hänellä oli kannustava kulttuurikoti. 22-vuotias Maria lähti Pariisiin, ja pian häntä seurasi toinenkin naistaiteilijamme Amélie Lundahl. Maria opiskeli yksityisessä akatemiassa, sillä naisilla ei ollut mitään asiaa Euroopan parhaaseen taidekouluun, Ranskan taideakatemiaan. Työ oli hänelle kaikki kaikessa. "-Sanoin tässä eräänä päivänä monsieur Julianille, että tulen piirtämään tänne myös iltaisin, ja silloin hän sanoi, että tekisin siinä aivan oikein, sillä näytän työskentelevän niin serieux , vakavasti", kirjoitti Maria Wiik sisarelleen Annalle Suomeen.
Maria oli ensimmäisiä Pariisiin lähtijöitä. Etujoukoissa hän löysi myös Bretagnen ja sitten Lounais-Englannin yhdessä Helene Schjerfbeckin kanssa.
1800-luvun lopulla alkoi naistaiteilijoiden syrjäytyminen. Kansallisromantiikka kukoisti ja esillä olivat siihen sopivat miehet, etunenässä Axel Gallén. Naiset ja heidän aiheensa jäivät ajan hengen ja kriitikoitten kiinnostuksen ulkopuolelle. "Kriitikot alkoivat Maria Wiikin kannalta ehkä liian myöhään osoittaa heltymisen merkkejä. Ne kauniit sanat joita hänestä lehdissä kirjoitettiin 70-vuotispäivän kunniaksi tulivat niin myöhään, ettei tunnustuksella enää ollut vaikutusta hänen työhönsä. Taiteilijavanhus joutui lukemaan, että hänen taiteensa oli kuin vaatimaton ruiskukka, jonka ohi ihmiset kulkevat, koska aika rakastaa kovaäänisyyttä", kirjoittaa Riitta Konttinen tuoreessa teoksessaan "Maria Wiik". Marian loppuelämää varjosti vakava silmäsairaus aivan kuten Amélie Lundahlillakin. Maria Wiik kuoli kesäkuussä 1928.
Maria Wiikin näyttely on avoinna Hämeenlinnan taidemuseossa 27.8. asti.
(MTV3)