Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue eteni Tshekissä pelattavien MM-kisojen mitalipeleihin.
LUE MYÖS: Naisleijonien tähtipelaaja kohtaa MM-puolivälierässä oman puolisonsa – "En ole jutellut hänelle muutamaan päivään"
Naisleijonat voitti puolivälierissä Ruotsin maalein 3–2.
Avauserän jälkeen lukemat olivat Suomelle 2–0 Jenniina Nylundin ja Ronja Savolaisen maaleilla, mutta Ruotsi nousi toisen erän ensi minuuteilla rinnalle. Ebba Hedqvist onnistui maalinteossa, kun erää oli pelattu vain 50 sekuntia, ja vajaan kuuden minuutin kohdalla Josefin Bouveng tasoitti 2–2:een.
Toisen erän puolivälin jälkeen Susanna Tapani iski irtokiekosta Suomen voittomaaliksi jääneen osuman.
Ottelun loppuhetkillä sattui ikävän näköinen tilanne, kun Suomen runkopelaajiin lukeutuva Ronja Savolainen törmäsi keskialueella Lisa Johanssonin kanssa. Molemmat talutettiin tärskyn jälkeen ulos kaukalosta.
Sanni Ahola torjui Suomen maalilla 10 laukausta.
Suomi kohdannee lauantain välierissä hallitsevan maailmanmestarin Kanadan, joka kohtaa omassa puolivälierässään myöhemmin tänään Japanin.
Juttua päivitetty: Lisätty tieto Savolaisen ja Johanssonin törmäyksestä.