Naisjuoksija päihitti kaikki miehet – kisajärjestäjät joutuivat noloon tilanteeseen: "Tuskallista"

Ultrajuoksija Ellie Pell laittoi kisajärjestäjät noloon tilanteeseen voitettuaan naisten lisäksi kaikki miehet Green Lakesin 50 kilometrin kisassa New Yorkissa.

Newyorkilainen Pell paineli matkan aikaan 3.58.37 ja oli koko kilpailun nopein. Toiseksi sijoittunut Richard Ellsworth jäi Pellistä lähes kahdeksan minuutin päähän ajallaan 4.06.22.

Pell juoksi neljän kierroksen kilpailussa alun itselleen helppoa vauhtia. Hän paineli kulloisenkin mailin (1,6 kilometrin matkan) noin seitsemään–kahdeksaan minuuttiin.

– Olen juossut sitä vauhtia helpoissa juoksuissani viime aikoina, joten ensimmäiset kaksi kierrosta tuntuivat todella jouhevilta. Oletin, että kolmas kierros olisi vaikein, mutta en hidastunut tällä kertaa, Pell sanaili Runner's World -sivustolle.

Pellin mukaan 30–50 kilometrin väli on hänen "makea paikkansa", jossa olo alkaa olla todella hyvä.

– Niinpä neljäs kierros oli kakkua, Pell maalaili.

Pell kiristi tahtia ja veti kilpailun lopussa kovimmat neljä mailiaan: ne taittuivat alle seitsemän minuuttiin per maili.

– Kilpailunjohtaja oli ymmällään, koska nainen ei ollut voittanut tätä kilpailua aiemmin.

"Aikamoinen juoksija"

Kilpailunjohtaja Tim Hardy kehaisi Pelliä "aikamoiseksi juoksijaksi".

– Ellie oli suurimman osan kilpailusta kolmantena kahden jätkän takana, enkä yrittänyt poimia suosikkeja, mutta kannustin häntä. Neljännellä kierroksella kerroin hänelle, että hän oli vain 30 sekuntia ensimmäisestä sijasta. Sanoin, että voit juosta noilta jätkiltä jalat alta, Hardy kuvaili.

Ja niin Pell teki. Kilpailussa jaettiin palkinnot vain naisten ykköselle ja koko kilpailun ykköselle, koska koko kisan voittajan oletettiin olevan mies. 

Paras mies, Richard Ellsworth, jäikin vaille palkintoa.

– Se oli upea mutta myös tuskallinen tilanne, kilpailunjohtaja Hardy tokaisi.

– Tietysti on paljon erinomaisia naisjuoksijoita, mutta heitä ei näy juuri voittamassa ultrakisoja. Kun niin tapahtuu, he saavat kaksi palkintoa.

Voittaja Pell tarjosi tosin kekseliästä ratkaisua New Yorkin kilpailun palkintojenjakoon.

– Minulla oli paha olo siitä, ettei miesten ykkönen saanut palkintoa, joten yritin vakuuttaa heitä peittämään femalesta kirjaimet 'fe', mutta he patistivat minua pitämään molemmat palkinnot. Se oli aika hauskaa, Pell kertoi.

Kilpailunjohtaja Hardy harkitsee jatkossa palkitsevansa kilpailun kärkikuusikon sukupuolesta riippumatta.

Lue myös:

    Uusimmat