Naisesta tuli leski 29-vuotiaana – sai sitten tietää miehensä synkästä kaksoiselämästä: "Petti minua siitä hetkestä, kun tapasimme"

Robyn menetti miehensä 29-vuotiaana – ja sai vain viikkoja myöhemmin tietää miehen salaisesta kaksoiselämästä.

Robyn Woodmanista tuli yllättäen leski 29-vuotiaana. Hänen aviomiehensä Max menehtyi sukellusonnettomuudessa, ja Robyn jäi yksin.

– En ollut perinteinen leski. Ensiksikin olin nuori, vain 29. Ja suremiseni ei ollut sidottu suruun ja menetykseen, sitä monimutkaistavat viha ja petos, Robyn kuvailee Huffington Postissa.

Hän halusi kertoa tarinansa nyt, vuosia myöhemmin.

Robyn myöntää, että hänen liittonsa oli jo Maxin kuollessa ongelmissa. Pari oli käynyt terapiassa, mutta Robyn oli silti skeptinen. Jälkikäteen Robyn on ajatellut, ettei hänen koskaan olisi pitänyt suostua miehen kosintaan.

"Kuusi viikkoa koin syyllisyyttä"

Maxin kuolema oli sokki, jota pahensivat Robynin myöhemmin kuulemat asiat.

– Avioliiton lopussa, loppui se sitten kuolemaan tai eroon, salaisuuksia pulpahtelee pintaan huolimatta siitä, miten kovasti haluaisimme, että ne pysyvät salassa, Robyn kuvailee.

Kuusi viikkoa Maxin kuoleman jälkeen Robyn tunsi surua ja häpeää siitä, että oli kokenut avioliiton virheeksi. Hän jopa syytti itseään miehensä kuolemasta.

– Kuusi viikkoa mietin, olivatko avio-ongelmamme vieneet hänen huomionsa sukelluksella. Kuusi viikkoa koin syyllisyyttä, koska olin helpottunut siitä, että olin säästynyt helvetilliseltä avioerolta samalla, kun Max maksoi siitä kovimman mahdollisen hinnan.

"Max petti minua siitä hetkestä saakka, kun tapasimme"

Pian Robyn kuitenkin sai tietää Maxin ruman salaisuuden.

– Max petti minua siitä hetkestä, kun tapasimme. Kun deittailimme, hän deittaili [muita]. Kun kihlauduimme, hän deittaili. Avioiduimme, ja hän piti yllä deittailuelämäänsä, Robyn kuvaa.

– En tiennyt tästä mitään. Vasta kuusi viikkoa surussa oltuani ystäväni soitti minulle ja kysyi: "Entä, jos olisin saanut tietää Maxista jotakin pahaa, siis todella pahaa... Haluaisitko tietää sen?" Sanoin "kyllä" epäröimättä. Ja sitten oksensin.

Ei sureva leski, vaan raivoissaan oleva nainen

Saatuaan kuulla pettämisestä Robyn tutki Maxin puhelutiedot, sähköpostit ja kuvat. Miehen salainen elämä alkoi paljastua: hän oli lähetellyt muille naisille viestejä aamuisin ennen töihin lähtöään, ja saanut tekstiviestejä heiltä öisin.

Muut näkivät Robynin surevana leskenä, joka on menettänyt rakkaimpansa. Robyn sen sijaan oli raivoissaan ja vihasi jokaista uutta naista, josta sai tietää.

– Oman surukokemukseni ja sen surukokemuksen, jota muut olettivat minun elävän, välillä oli valtava kuilu, Robyn kuvailee.

– Elämäni tuntui saippuaoopperalta: aviomies pettää vaimoa, aviomies kuolee, vaimo joutuu kohtaamaan totuuden miehen monista rakastajista.

Robyn. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Kuolleista "ei saa puhua pahaa"

Robyn ei kuitenkaan puhunut järkytyksestään avoimesti, vaan kertoi salaisuutensa vain pienelle määrälle lähimpiä ihmisiään. Maxin suvulle hän ei kertonut mitään.

– Yhteiskunta pitää edelleen lujasti kiinni vanhasta ajatuksesta, että kuolleista "ei saa puhua pahaa", Robyn kuvailee.

Hän piti kiinni salaisuudesta vuosikausia ja nieli sen mieluummin kuin pilasi muiden näkemyksen Maxista.

"Jos saisin tehdä kaiken uudelleen, olisin pannut vastaan..."

Maxin kuolemasta on jo 14 vuotta. Robyn, 42, halusi vasta nyt kertoa tarinansa.

Robyn ei halua kritisoida mennyttä toimintaansa, vaikka epäileekin, että kaikki olisi voinut mennä toisin.

– Haluaisin ajatella, että jos saisin tehdä kaiken uudelleen, olisin pannut vastaan kertomalla totuuden sen sijaan, että nielen sen ja tukehdun. Mutta ehkä en kuitenkaan tekisi niin, Robyn kuvailee.

– Ehkä se olisi ollut liikaa 29-vuotiaalle minulle, kadoksissa olevalle nuorelle naiselle, joka yritti vain epätoivoisesti pysyä pinnalla.

Lähteet: Huffpost.com

Lue myös:

    Uusimmat