Nainen kuoli jäätyään linja-auton alle Tampereella – kummallekin paloi vihreä valo: Poliisi tutkii tapausta

Tampereella Pispalan valtatien ja Epilänkadun risteyksessä tapahtui tiistaina iltapäivästä liikenneonnettomuus, jossa menehtyi noin 70-vuotias nainen. Suojatietä ylittänyt nainen jäi samassa risteyksessä kääntyneen linja-auton alle. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan henkilö oli jäänyt linja-auton alle kello 13.45 suojatiellä Epilänkadulla. Tehtävään osallistui useita poliisin, pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä, poliisi tiedottaa.

Tapahtumapaikalla tehdyn tutkinnan mukaan linja-auto oli tulossa keskustan suunnasta Pispalan valtatietä ja sen tarkoituksena oli kääntyä menosuunnassaan oikealle Epilänkadulle.

Linja-auton ajosuuntaan oli palanut punainen valo. Niin ikään risteyksessä Epilänkadulla jalankulkijoiden liikennevalot olivat myös punaisella. Valot vaihtuivat vihreiksi jalankulkijoille sekä linja-autolle, jolloin jalankulkija oli lähtenyt ylittämään Epilänkatua ja linja-auton kuljettaja oli lähtenyt myös liikkeelle.

Ensimmäisen jalankulkijan onnistui ylittää suojatie, mutta hänen perässään tullut toinen kävellen liikkunut nainen jäi Epilänkadulle kääntyneen linja-auton alle.

Nainen menehtyi tapahtumapaikalle.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Lue myös:

    Uusimmat