Maailman rikkain urheilija Tiger Woods maksaa vaimolleen kaikkien aikojen erorahan, yhteensä 750 miljoonaa dollaria eli yli 600 miljoonaa euroa.
Summa on noin puolet Tigerin omaisuudesta, jonka golffari on keräänyt vuosia kestäneen uransa aikana. Erorahan lisäksi Tiger antaa ruotsalaissyntyiselle vaimolleen pariskunnan omistaman asunnon Floridassa ja Ruotsissa sijaitsevan asunnon ja saaren.
Tiger saa taas pitää pian valmistuvan 50 miljoonan dollarin luksustalon ja parin talon Kaliforniassa.
Ei naisia lasten eteen
Rahaakin tärkeämmäksi erosopimuksessa on tullut muut ehdot. Elin on neuvotellut lakimiestensä kanssa sopimuksen, joka laittaa seksiaddiktiosta kärsivän Tigerin erittäin tiukalle.
Diilin mukaan Tiger ei saa tuoda pariskunnan lasten, kolmevuotiaan Sam-tyttären ja yksivuotiaan Charlie-pojan, eteen mahdollisia tyttöystäviään. Lasten eteen ei saa kiikuttaa myöskään muitakaan sinkkunaisia, vaan ainoastaan rouva-säädyssä olevia naisia. Lasten lähelle pääsevät sinkkunaiset ovat taas Elinin hyväksymiä.
Tiger voi esitellä jälkikasvulleen uuden naisensa vasta papinaamenen jälkeen, jotta perheen lapsille ei selviä isän maine naistenmiehenä.
Lasten yhteishuoltajuus
Pettämisskandaalissä ryvettynyt Tiger on vaatinut avioerodiiliin taas kohdan, ettei tuleva ex-vaimo tule koskaan puhumaan julkisesti parin avioliitosta ja sen vaiheista. Jos Elin puhuu suunsa puhtaaksi pariskunnan liitosta julkisesti, menettää 30-vuotias ex-malli kaikki rahat.
Kaikkein tärkeimmät, eli pariskunnan lapset, tulevat tulevaisuudessakin olemaan tekemisissä kummankin vanhempansa kanssa. Elin ja Tiger tulevat jakamaan lastensa huoltajuuden,vaikka lapset fyysisesti tulevatkin asumaan enemmän äitinsä luona.
Golfin Masters-turnaukset näet Nelonen Sport Pro -kanavalta. Kanavan tilaat itsellesi helposti ja kätevästi PlusTV:ltä täältä