Montako ylimääräistä kiloa suomalaisten kroppaan kertyi kesän aikana? AVAlaiset kertovat, mistä kesäkilot oikein ilmestyivät – osa tosin paljasti, miksi juuri kesällä on mahdotonta lihoa.
AVA kysyi kävijöiltään, kertyikö heille kuluneen kesän aikana kiloja. Vastauksia tuli yli 500 kappaletta. Suurin osa, 24,5 prosenttia, kertoi saaneensa kesän aikana 1-2 kiloa lisää. Vastanneista 23,5 prosenttia puolestaan vakuutti, ettei ylimääräisiä kiloja ollut kertynyt lainkaan. Toiset 23,5 prosenttia kertoi lihoneensa 3-5 kiloa. Viisi prosenttia paljasti painonsa nousseen 6-10 kiloa ja 2,5 prosenttia kerryttäneensä kesän aikana yli kymmenen kiloa enemmän painoa. Vastaajista 21 prosenttia kertoi päinvastoin laihtuneensa kesällä.
"Pieni hölläys ei ole pahasta"
Suurin osa totesi saaneensa 1-5 kiloa kesän aikana lisää, mutta painonnoususta ei oltu huolissaan. Kesäkilot kuuluvat kuvaan ja niiden vakuutetaan lähtevän, kun syksy ja säännöllinen treenaus lähtevät taas käyntiin. Lihomisesta ei siis oteta turhaa stressiä.
– Tuli nautittua jäätelöä ja makkaraa vähän liikaa. Luulen saaneeni kesällä myös lihaksia, koska olen liikkunut paljon ja syönyt hyvin.
– Sairastelin koko kesän muun muassa flunssaa, yskää ja vatsatauteja, mitkä uusivat toistuvasti. Samoin iskiasvaivoja ja poskiontelovaivoja riitti ihan riesaksi saakka. Jostain syystä tavallista epäterveellisempi ruoka kiinnosti tänä kesänä joten tämä oli tulos... yleensä laihdun kesäisin! Nyt sääkään ei suosinut ulkoilua, ja todellisia hellepäiviä ei ollut kuin muutama.
– Kesä meni remontoidessa, kuvittelin laihtuvani siinä raadannassa, mutta kiireessä tuli syötyä vain pikaruokaa ja välillä ateria korvautui suklaalla. Karmea totuus sai vahvistuksen, kun muuttokuormaan hukkunut vaaka vihdoin löytyi... apua!
– Lihoin noin neljä kiloa ja veikkaan, että syy siihen on grilliherkut ja siiderit, vaihteleva unirytmi, raskas työ, raskaat huvit ja koko kesän festarointi. Syksyllä kuntosalille ja lenkkipoluille!
– Muutama kilo lähinnä terassien ja grillijuhlien tuomia. Lähtenee itsekseen, kun palaa ruotuun.
– Kolme kiloa tuli lisää, lomalla on mukava nautiskella!
– Olen lihonut seitsemän kiloa muutamassa kuukaudessa, vaikka syön terveellisesti, enkä juurikaan käytä alkoholia. Tällä hetkellä ovat hiilihydraatit minimissä, syön lounaaksi salaatin oliiviöljyllä ja iltaisin tavallista kotiruokaa, esimerkiksi pihvin kasviksilla. Laihdutin koko viime vuoden eri tavoilla ja minusta tuntuu, että kroppani on mennyt siitä jotenkin sekaisin. Nyt en tiedä mitä ja miten pitäisi syödä.
– Tulihan sitä painoa pari kiloa lisää, mutta ihan hyvä vaan kun olin niin laiha. Kyllä se makkara ja muut herkut kuuluu kesään, turha murehtia paria mitätöntä kiloa!
– Jätskiä, siideriä, huoltsikkapullaa ja vielä vähän jätskiä. Ei siihen paljoa vaadita. Ja tietysti kurjat ja kylmät säät, ei huvita olla ulkona lenkkeilemässä. Ne harvat lämpimät vietettiin sitten terassilla.
– Loppuvuodesta asti laihduttaneena päätin kesälomalla pitää lomaa myös laihduttamisesta. Pari kiloa painoa tuli, mutta nyt muutaman viikon kiristelyn jälkeen olen jo kevyempi kuin ennen lomaa! Näköjään pienet irtiotot ja hölläykset eivät ole ollenkaan pahasta, kunhan muistaa palata sen jälkeen takaisin ruotuun.
– Söin paljon jäätelöä ja muitakin herkkuja paljon enemmän kuin normaalisti, joten kyllähän siitä pikkuinen pömppömaha tuli.
– Saunan jälkeinen hiillosmakkara kerran viikossa kesän ajan toi kaksi lisäkiloa.
– Viitisen kiloa tuli lisää, mutta ei läskiä vaan lihasta. Kesällä kerrankin kunnolla aikaa käydä salilla ja pitää huolta itsestä!
Mikä kertyi, myös kului
24 prosenttia vastanneista kertoi, ettei ylimääräisiä kiloja ollut kesän aikana kertynyt lainkaan. Jos kiloja tuli, ne myös saman kesän aikana meni.
– En syö lihaa lainkaan, eli kesä ei ole lisännyt grillaustuotteiden syöntiä.
– Minulla oli hektinen työrupeama kesä-heinäkuussa, jolloin liikunta jäi vähiin ja paino nousi 2-3 kiloa. Ne lähtivät kuitenkin hetkessä pois, kun elokuussa pidin viikon vaellusloman Lapissa. Kertyneet kilot kannattaa sulattaa mahdollisimman pian pois, niin ne lähtevät paremmin ja pysyvät poissa.
– Juoksulenkit jäivät lomalla vähemmälle, mutta arki ja urheilu vievät pari ekstrakiloa äkkiä pois vatsalta!
– Kummasti skumppa, margaritat, lonkerot, drinkit ja limpparit kerryttivät pari kiloa. Mutta onneksi suurin osa kului myös koroilla kopsutellessa!
"En ymmärrä kesällä lihovia"
Vaikka sää ei aina suosinut, kesällä viihdyttiin hyvin ulkona erilaisen tekemisen ja liikunnan parissa. Kesäkauden ruokaa kehuttiin erityisen kevyeksi ja terveelliseksi. Vastanneista 21 prosenttia kertoi laihtuneensa kesällä.
– Kesällä tulee liikuttua paljon enemmän kuin talvella. Lisäksi kotimaiset tuoreet vihannekset ja juurekset ovat edullisimmillaan, jolloin tulee tehtyä paljon ruokaa niistä.
– En voi ymmärtää kesällä lihovia. Kesän ruokavaliona grillattua lihaa, ihania salaatteja, mansikoita, herneitä. Janojuomana tietenkin raikas kivennäisvesi. Karkkihimokaan ei vaivaa kun tuoreita mansikoita vetelee. Kolme kiloa tippui.
– Ihana liikunta raikkaassa ulkoilmassa on vienyt kiloja. Ulkoilu on mahtavaa ja mukavaa, siitä tulee todella hyvä olo.
– Aivan kesän alussa päätin, että koska olen verrattain nätti nainen, niin nyt loppuu turhat ulkonäköpaineet ja viskasin vaa'an roskiin. Mieliala parani kohisten. Viikko sitten ajattelin kuitenkin rohkaistua ja tehdä tilannekatsauksen, kun kesällä on kuitenkin tullut lähes joka päivä herkuteltua, vaikkakin myös tullut lisättyä lenkkeilyä ja uimista päiviin.. Seitsemän kiloa oli tippunut ihan huomaamatta! Heittäkää ne vaa'at roskiin, nauttikaa elämästä ja lenkkeilkää!
– Ruoka ei vaan maistu kesällä. Kävin myös ahkerasti lenkillä, joten kyllä siinä muutama kilo tippui, vaikkei minulla ylipainoa olekaan.
– Kesä on oivaa aikaa kaikenlaiselle liikkumiselle. Lisäksi tarjolla on runsain mitoin terveellistä, tuoretta ja vähäkalorista ravintoa, joten laihtuminen käy kuin itsestään.
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää