Näin olympiastadion uudistuu – onko 200 miljoonan euron arvoista?

Olympiastadionin perusparannuksen ja uudistamisen hankesuunnitelma on valmistunut. Remontti maksaa 209 miljoonaa euroa, jonka maksavat valtio ja Helsingin kaupunki puoleksi.

Vuonna 2016 käynnistyvässä remontissa muun muassa uudistetaan kenttäalue ja juoksuradat, rakennetaan uusi vierailijakeskus ja katetaan kaikki katsomot. 

Kentän ja ratojen geometriaa muutetaan kansainvälisen yleisurheiluliiton vaatimusten mukaisiksi ja kenttää siirretään, jotta sekä yleisurheilun että jalkapallon suorituspaikat mahtuvat kenttäalueelle kansainvälisten lajiliittojen hyväksymällä tavalla.

Katoksille tuulitunnelikoe

Stadionille louhitaan myös maanalaisia tiloja. Työ on hankesuunnitelman mukaan erittäin vaativaa mm. stadionin historiallisen arvon takia ja kallion mahdollisen rikkonaisuuden takia.

Myös katsomojen kattaminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja toteutusta. Esimerkiksi etelä- ja pohjoiskaarteisiin rakennetaan uudet teräsrakenteiset katokset, jotka joudutaan asentamaan osittain kahdella autonosturilla stadionin ulkopuolelta. Nykyisten rakenteiden kantavuus pitää taata ja värähtelyherkissä katoksiss pitää tehdä tuulitunnelikokeet.

Lämpöä säteilypaneeleilla

Yleisön turvallisuutta parannetaan lisäämällä uusia poistumisteitä. Koko stadionin pääsee uudistuksen jälkeen kiertämään myös katsomoiden takaosissa. 

Katsomopaikkoja uudistetulla stadionilla on 35 000-36 000.

Rakennuksen peruslämpö tuotetaan pattereilla tai säteilypaneeleilla.

Kustannusarvion mukaan uudistamisen kustannukset ovat 209 miljoonaa euroa (alv 0 prosenttia). Valtion osuus on puolet.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2012 yhteistyösopimuksen, jonka mukaan kaupunki ja valtio rahoittavat perusparannuksen yhtä suurin osuuksin. Hankesuunnitelma on määrä käsitellä Helsingin kaupunginvaltuustossa alkuvuodesta 2015.

Valmista keväällä 2019

Stadion-säätiö vastaa uudistetun Olympiastadionin varustamisesta.

Uudistettu Olympiastadion on tarkoitus avata keväällä 2019.

Uudistamisen rakentamisvaihe merkitsee 2 900:tta työpaikkaa ja tuo 460 miljoonan euroa yhteiskunnallisia tuotantovaikutuksia.

Uudistettu Olympiastadion on kapasiteetiltaan Suomen suurin urheilun ja viihteen tapahtuma-areena. Tulevaisuudessa Olympiastadionilla arvioidaan vierailevan vuosittain noin miljoona kävijää.

Lue myös:

    Uusimmat