Näin moni suomalainen harrastaa seksiä ex-rakkaansa kanssa

AVA kysyi lukijoiltaan, ovatko he harrastaneet seksiä ex-rakkaansa kanssa. Kyselyyn vastasi yhteensä 855 AVAlaista. Lue, kuinka moni on päätynyt sänkyyn exänsä kanssa ja miksi!

AVA kysyi lukijoiltaan, ovatko he harrastaneet seksiä ex-rakkaansa kanssa. Kyselyyn tuli yhteensä 855 vastausta. Vastanneista 55 prosenttia vastasi myöntävästi, 45 prosenttia kieltävästi. Näin suomalaiset perustelivat, miksi ovat päätyneet exän kanssa samojen lakanoiden väliin – tai miksi vaihtoehto ei tulisi kuulonkaan.

Kyllä, koska…

Peräti 55 prosenttia suomalaisista myönsi harrastavansa – tai joskus harrastaneensa – seksiä entisen seurustelukumppani kanssa.

"Seksi eksäni kanssa oli vain yksinkertaisesti täydellistä..."

"Kemiaa oli vaikka suhde ei toiminutkaan."

"Uusi kumppanini oli jättänyt minut, ja olin onneton. Häntä edeltäneen exäni kanssa olimme ystäviä, enkä jaksanut ties kuinka monetta kertaa laittaa hänelle hanttiin, kun hän koetti viekoitella minut takaisin itselleen seksin kautta. Seurauksena oli seksiä, joka antoi kyllä tyydytyksen himoille, mutta jonka jälkeen poistuin itkemään uudemman, minut jättäneet kumppanin perään. En voinut oikeasti hyvin pelkässä seksisuhteessa, mutta olin liian voimaton tuolloin."

"Se on kätevää. Ei se hellyyden tarve eron jälkeen katoa ja jos välit ovat kunnossa, niin miksi ei tapaisi exää seksin merkeissä siihen asti, että löytää uuden…"

"Olimme riitelystä huolimatta eronneet ystävinä. Tapasimme noin kuukausi eron jälkeen uudelleen ja päädyttiin samaan sänkyyn. Yhteen emme halunneet palata, mutta halut heräsivät, kun seksi sujui muuten suhteessa hyvin. En kadu, mutta en asiaa muistele. Nyt onnellisessa parisuhteessa miehen kanssa, jota en vaihtaisi mihinkään."

"Erosimme ystävinä. Hänellä sekä minulla oli välissä verrattain lyhyt ja kivulias suhde. Kun uudet suhteemme päättyivät suurin piirtein samaan aikaan, kaipasimme molemmat lohtua jota saimme toisistamme... ja toisiltamme!"

"Vaikka en enää ollut kiinnostunut exästäni romanttisella tavalla, vietimme eron jälkeen usein aikaa yhdessä ja mies yritti aina tehdä jonkinlaista aloitetta touhuihin. Kerran innostuinkin lähtemään leikkiin mukaan, ja seksi oli juuri sitä villiä, eläimellistä himoa mitä se oli ollut suhteemme alkuaikoina! Mutta teimme sen vain sen yhden kerran..."

"Seksisuhde kukoistaa vielä, vaikka olemme eläneet erillään jo useamman vuoden."

"Joka suhteen jälkeen, koska olen aina itse ollut jätetty ja tahtonut kokea itseni vielä halutuksi."

"Siihen se usein johtaa. Kumpikaan ei varsinaisesti halunnut erota aikanaan, ja usein kun olemme yhdessä, tuntuu kun kaikki olisi ennallaan. Jälkeenpäin morkkis lähinnä sen takia, että olemme eronneet."

"Emme vaan halua lopettaa hyvää seksisuhdetta. Exällä on ollut jo pitkään uusi ystävä, joka raukka ei tiedä mistään mitään. Ei ole minun probleemi."

"Rakastan häntä edelleen ja hän on ihan mieletön, mutta olemme kuitenkin niin erilaisia. Minä haluan mennä ja hän on enemmän koti-ihminen. Seksi on edelleen yhtä ihanaa, joten miksipä ei."

"Seksi exän kanssa oli aivan mieletöntä. Sovimme täydellisesti yhteen sillä saralla. Meidän on lisäksi helppo olla yhdessä ja viihdymme toistemme seurassa hyvin. Miksi siis ei, kun kummallakaan ei ole muita sitoumuksia?"

"Eromme oli lähinnä olosuhteiden pakosta tehty ratkaisu, jonka jälkeen yhdessäolo kuitenkin oli ainoa asia, joka hieman paransi ikävää ja läheisyyden kaipuuta."

En, koska…

Vastanneista 45 prosenttia vastasi kieltävästi. Monikaan ei haikaile ex-kumppanin perään ja pitää katseensa mieluummin tulevassa kuin menneessä.

"Ei ole ollut mitään tarvetta. Olen nykyistä parisuhdettani ennen ollut yhdessä pidemmässä parisuhteessa, enkä sen päätyttyä jäänyt haikailemaan vanhan perään, vaikka ihan väleissä erosimmekin."

"Ajatuksenakin se olisi kovin utopistinen ja typerä. Suhteemme oli kivulias ja siinä ei ollut muutenkaan mitään järkeä, niin miksi sitten sekstailisimme yhdessä eron jälkeen? Se olisi ajan haaskausta ja enkä muutenkaan tunne häntä kohtaan mitään. Ripauksen ehkä katkeruutta."

"Eksäni laittoi välimme täysin poikki eron jälkeen, vaikka meidän piti pysyä ystävinä. Ei sillä, että minulla olisi mitään tarvetta edes yrittää ottaa häneen yhteyttä, koska hän oli se joka aiheutti eron pettämällä luottamukseni. Hän oli kuitenkin myös se, joka vakuutteli ystävyytemme jatkuvan."

"Jompikumpi on ollut vielä liian rakastunut. Seksi luo jonkinlaista toivoa rakastuneelle suhteen jatkumisesta, enkä ole tietoisesti halunnut satuttaa itseäni tai entistä kumppaniani enää enempää. Kun suhde ei kerran toimi, on parempi siirtyä eteenpäin."

"En ole harrastanut seksiä exän kanssa, koska sellaista ei ole. Olen ollut alusta asti saman miehen kanssa ja vain hänen. Eikä ole sen kummemmin tarvinnut miettiäkään muita. Välillä ehkä tulee mieleen, että jos sitä joskus kokeilisi muuta miestä salaa, mutta loppupeleissä ei kiinnosta. Jää ajatuksen asteelle."

"Edellinen suhteeni ei perustunut fyysiselle vaan pelkästään henkiselle viehätykselle, kun taas nykyisen kumppanini kanssa tilanne on toisin päin. En voisi kuvitellakaan harrastavani seksiä exäni kanssa, ainakaan voimatta pahoin jo silkasta kuvitelmasta."

"En todellakaan, suhde oli joka alueella täysin lopussa!"

"Minä olen aina ollut se joka suhteet katkaisee, joten miten nyt viitsisin mennä seksiä kerjäämään sen jälkeen. Jos joku existä on ollut erityisen hyvä sängyssä, niin ehkä uniin saattaa joskus tulla, mutta exiä en todellakaan kaipaa."

"En halua sitä sikaa nähdä milloinkaan!"

Lue myös:

AVA

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat